Saturday, April 30, 2011

Kulttuurikuohaa pintaa syvemmälle

Perussuomalaisten kulttuurilinjauksista on noussut sekä kohu että pelko - ja on samalla unohdettu että persut on vähemmistö kansasta vaikkakin kokoonsa nähden suurempi koska se pyrkii olemaan muutosvoima - nähtäväksi jää että onko.

Mutta ihme ettei kulttuuripiireissä ole ennen perussuomalaisten nousua noussut isompaa ärtymystä näistä asioista

1. kulttuurista on tehty sen itsensä pilkkalaulu sen kautta miten katalasti poliitikot ovat sitä jatkuvasti halveeranneet huolimatta siitä että kulttuuri on vaikkapa urheiluun nähden täysin ylivoimainen kaikilla mittareilla - ja että vaikkapa Vanhasen suorittama missi Karpelan nimittäminen kulttuuriministeriksi oli hänen kyykkypaskansa kulttuurin päälle

2. ja että tuosta kulttuurin pilkkalaulusta itseään kohtaan on pesiytynyt kulttuuribyrokraateiksi ja osin luoviksi ja esittäviksi taiteilijoiksi sekä kulttuurin instituutioiksi ja yrityksiksi sen luokan luovuusrahastusloisivia pummeja ettei kyynisemmäksi ole monin kohdin enää voinut mennä - esimerkiksi kulttuuribyrokraateilta vaikuttaa puuttuvan varsin usein humanistinen sivistys tarkoittaen aitoa emotionaalisuutta ja empaattisuutta ja tilalle on saatu kylmän kalseita rahastuspelimiehiä ja -naisia joilla valta on tärkeämpää kuin sen seuraus

3. mediakin lyö kulttuuria kuin vierasta sikaa siihen mittaan että aivan kulttuurisivistymättömätkin saavat tehdä kulttuuriarvosteluita ja jopa Seppo Heikinheimomaiseen tyrmäystyyliin - niin että on usein vaikea kuvitella voiko kenenkään prinsessoiva herkkyys ja nenän nosto olla enää korkeammalla kuin kulttuurista kirjoittavilla toimittajilla - niin ylpeänpaskaa porukkaa he ovat mitä ylemmäs mediassa yletty on.

Niinpä perussuomalaisten kulttuurikritiikki on oikeutettua mutta paiskoo kahta kättä summittain päin kulttuuria kuin vain suomalainen kulttuurista yleissivistymätön kansa voi kulttuuria lyödä.

Perussuomalaiset ovat vetaisseet kulttuuria korville - ei se tietenkään ymmärrystä lisää että korville vedellään eikä sitä perusuomalaisilla sitä ymmärrystä juurikaan kulttuurista ole - mutta herättää korville vetaisu varmasti.

Ja aiheesta.

Pitäisi tapahtua kansallisherätys kulttuurin suhteen - sen kunnioituksen ja arvostuksen sekä ymmärryksen suhteen.

Eikä vähiten tästä syystä - kulttuuri ei ole vähemmistödiktatuuria perussuomalaisten tapaan kun se ääntä itsestään pitää - se on enemmistön ääntä sillä kulttuuri on kenties suosituin elämänalue läntisissä yhteiskunnissa.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

Kaposeksi meni ja kannatus lähti

Soini sanoi TV1:n Ykkösaamussa olevansa valmis neuvottelemaan kriisituesta Portugalille. Hänen mukaansa on tärkeintä saada Suomeen toimintakykyinen hallitus. Soini on aiemmin vastustanut ehdottomasti EU:n velkamaiden tukemista.

Kyllä nytkähti kaposeksi näkökulma kun systeemiin mukaanmeno ja sen toimivuus asetetaan arvojen ja periaatteiden yli - ja persuäänestäjien tahdon yli - tavalla jossa aiemmat periaatteet ja arvot liukenee olemattomiin.

Soinilta putosi hetkessä kannatus alta.

Ei riittäneet rahkeet Soinilla isompien sfäärien ääreen.

Mutta se ei suinkaan vienyt kansan tahtoa sellaisiin - Soinilta se sen sijaan vei kannatuksen.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

Friday, April 29, 2011

Spring Sunset Walk photos pianist painting Jussi Vaarala

Keskusta onkin vasemmisto-orientoitunut

Kokenut keskustapoliitikko Seppo Kääriäinen löytää historiasta yhden selityksen keskustan hirmuiselle eduskuntavaalitappiolle.
- Oikeistoyhteistyö on johtanut keskustan poikkeuksetta vaalitappioon.

Kääriäisen löydön voi kääntää myös näin - koska keskustan äänestäjät rankaisevat säännönmukaisesti vaaliuurnilla puoluetta oikeistolaisyhteistyöstä niin silloin keskustalaisuuden ydin on enemmän vasemmistolaisuudessa kuin oikeistolaisuudessa.

Eli keskusta ei kuulu siihen pöytään johon se yrittää itseään väkinäisesti istuttaa - ja se pöytä on oikeistopöytä.

Tuohon kun lisätään väkinäinen kaupunkipuoluevaellus ja vaalirahatyperehtiminen sekä kuntien kasvukeskusvetoinen yhdistämisharhailu niin ei ole kumma että keskustan äänestäjät pettyvät puolueeseensa vaaliuurnille saakka.

Ja karmein kummajainen on se että kaupunkilaiskepulainen, oikeisto-orientoitunut ja kuntien yhdistämisvimmainen Kiviniemi istuu keskustan puheenjohtajana.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

Thursday, April 28, 2011

Itsemurhien mekanismista hyvinvointivaltioissa

Miksi "onnellisimmissa" maissa paradoksaalisesti on keskimääräistä enemmän itsemurhia - seikka joka on yleensä liitetty Pohjoismaihin ja siis myös Suomeen.

Tuoreen tutkimuksen mukaan myös Yhdysvaltain onnellisimmiksi luokitelluissa osavaltioissa on samanaikaisesti eniten itsemurhia.

Tutkija Stephen Wu kuitenkin arvioi että kyse saattaa olla suhteellisen onnellisuuden vertaamisesta itseä lähellä oleviin ihmisiin - että ”onnellisissa maissa” kaikkein onnettomimpien ihmisten tilanne voi vaikuttaa suhteessa huonommalta verrattuna läheisiin ja naapureihin.

Tutkijan näkemys vaikuttaa hyvältä mutta ei kerro mekanismia.

Voisiko mekanismi olla tämä -

1. itsemurha-alttiissa maissa on runsaasti hyvinvointia mutta myös siitä pudonneita tai jopa pudotettuja - usein kun monien hyvinvointi on saavutettu laskelmoimalla toisten hyvinvoinnin mahdollisuus ulos

2. lisäksi maissa vallitsee voimakkaasti "jokainen on oman onnensa seppä" ajattelu julkisten palveluiden merkityksen mitätöimisineen ja voimakkaine pyrkimyksineen niiden alasajoon

3. sen lisäksi media hehkuttaa hyvinvoinnin autuutta suurta enemmistöä ja vallanpitäjiä miellyttääkseen.

Jonka mekanismin seurauksena epäonnistuneet ja hyvinvoinnista pudonneet tai pudotetut tuntevat olevansa ainoita syyllisiä ja että on tuomittavaa että on olemassa julkinen sosiaaliturvaa omaava sektori sen lisäksi että siihen ihminen jopa sortuisi turvautumaan.

Jolloin hyvinvoinnin ulkopuolelle pudonnut tai pudotettu ihminen kokee olevansa aivan varmasti joka suunnasta yksin - etenkin kun vielä ihmisillä on tapana hyljeksiä niitä joilla menee huonosti.


Jussi Vaarala

eettis-realistisen aatteen kehittäjä

Somerniemi

Demokratian luonne ja musta-valko ajattelu

Meneillään on laajalti käsitys että vihreät ovat mm lainsäädännössä lähes kaikkeen syyllisiä.

Mutta - vihreät ovat pienimpiä poliittisia ryhmiä - ja lainsäädäntö tapahtuu kaikkien poliittisten ryhmien toimesta - siis senkin nukkuvien puolueessakin olevan joka musta-valko ajattelee kaiken olevan vihreiden syytä.

Siis musta-valko ajattelijat syyttäköön kaikkia poliittisia ryhmiä mukaanlukien nukkuvien puolue eli siis itseään että lainsäädäntö on sellainen kuin on.

Sellainen on demokratian luonne.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

Karisman syvin salaisuus

Karisman syvin salaisuus on kiteytettävissä lauseeseen - ihminen joka ei ole kiltti ei ole mitään.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

Kutsu tuli persuille politiikan parketille - nyt pitäisi osata tanssia

Ensin huudettiin persujen tunteen paatoksella yli niin järjen kuin eetoksenkin - ainakin joissain kohdin - ja päästiin Halla-ahoineen päivineen eduskuntaan.

Nyt on sitten aika kaivaa se järki esiin - ja näyttää mihin sitä järkeä riittää. Älämölö-asenneoksentelulla kun ei ratkaista muuta kuin se että saadaan uusia ongelmia.

Ei humpalla pärjää herkän ja hienovireisen hitaan englantilaisen valssin tanssimisessa.

Persut oli tyrkyllä politiikan parketille - kutsu tuli - nyt pitäisi osata tanssia.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

Tuesday, April 26, 2011

Pösilö

Silloin tällöin esiintyy tapauksia jossa poliitikko, virkamies tai vastaavassa asemassa oleva johtaja tai esimieskin sortuu väärässä oltuaan pelastautumaan tilanteesta vetoamalla asemaansa tms. niin että hän on mielestään oikeassa jo asemansa perusteella vaikka olisikin tosiasiallisesti väärässä - joskus jopa raskaimman päälle.

Koska tuo sinänsä väärässä olemisen myöntämisen inhimillinen piirre saa joskus joissain asemaan tai valtaan päässeissä jopa piinallisen haitallisia piirteitä niin sille olisi luotava oma käsitteellinen hahmottamismaailmansa - mutta sen lisäksi sille olisi myös hyvä antaa oma erityinen arvoaste tai arvonimitys - ja sekin siten että se saa mukavalla tavalla myös alatyylisen kaiun.

Siis - ehdotan väärässä olemisensa puolustamista realiteettien vastaisesti asemaan tai valtaan vedoten nimettäväksi Pösilöydeksi ja sellaista joka niin tekee Pösilön arvoasteen tai arvonimen ansaitsevaksi.

Asialla on sekä vakava puolensa koska tuollainen piirre saattaa olla paha tekijä yhteisön toimivuuden kannalta - lisäksi sillä on inhimillinen puolensa koska se vaan on joskus inhimillistä että ihminen erehtyy puolustautumaan noin - mutta inhimillisen puolen näkökulman lisäksi asiaa voidaan kuitata puolihuumorimielessä myös alatyylisellä arvonimellä tai arvoasteella jollaiseksi sopii hyvin arvonimi tai arvoaste Pösilö - tarkoittaen urbaanissa kielessä typerystä idioottia tai dilleä.

Minusta suomen kieleen ja yhteiskunnalliseen käytäntöön täytyisi kehittää tällaisia inhimillisen käyttäytymisen käsitekokonaisuuksia arvonimineen ja huumorisäväyksineen - joka kokonaisvaikutukseltaan toisaalta antaa tuomion asialle mutta toisaalta tekee sen inhimillisen erehtymisen humoristinen sävy mielessä.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

Tuesday, April 19, 2011

Nocturne Jazzy Improvisation 20.4.2011 pianist Jussi Vaarala

Taisi käydä näin

taisi käydä näin - joko minut palkataan kolumnistiksi johonkin mediaryhmittymään ja sen ohella kirjoitan persujen, demareiden ja vasemmistoliiton ytimelle tai sitten kirjoitan pelkästään ko puolueiden ytimelle


siis - jos nyt katoan tyystin mediasta se johtuu siitä että olen siirtynyt täsmäemailaamiseen ko puolueiden ytimelle

ja siis tämäkin blogi lakkaa toimimasta

PS. PÄÄTÖS ON NYT TEHTY - ESIINNYN JATKOSSA JULKISUUDESSA VAIN PALKATTUNA KOLUMNISTINA

Saattaa käydä näinkin

Kun alkaa kovasti ilmetä sensuuritaipumuksia mediassa mielipiteitteni suhteen niin tässä voi käydä niin että ryhdyn julkisesta keskustelusta kohdemailaamiseen persujen, demareiden ja vasemmistoliiton johdolle ja kansanedustajille - siis että näkemyksiäni saavat tietoonsa vain ne. Eikä media laisinkaan.

Kandee harkita kaks kertaa mitä media tekee - oikeastaan jonkun mediaryhmittymän kannattaisi palkata minut kolumnistiksi medioihinsa.

Ei minun ajatukseni siihen lopu eivätkä lakkaa leviämästä ja vaikuttamasta jos niitä ei mediassa näy - aika lapsellinen kuvitelma ajatella niin :D.


Jussi Vaarala

eettis-realistisen aatteen kehittäjä

Somerniemi

ps. oikeastaan voisin ajatella että jos ei media palkkaa minua kolumnistiksi niin siirryn kohdemailaamiseen ko puolueille

Persu-demari-vasemmistoliitto linjan keskeisin haaste

Perussuomalaisten, demareiden ja vasemmistoliiton keskeisin haaste - myös kansainväliseksi avartuen - on asettaa pääoman ja laillisten demokraattisten valtioiden suhde sen kaltaiseen strategiseen vastakkain asetteluun ja päämäärä- ja keinovalikoiman eettiseen analyysiin että se pakottaa pääoman oleellisesti muuttamaan suhdettaan laillisiin demokraattisiin valtioihin sekä siihen mitä niiden julkinen sektori tekee ja miksi se ylipäätään on olemassa.

Tässä asiassa pääomapiireillä on yksnkertaisesti enemmän kuin oppimisen paikka - voisi puhua syväluotaavasta pääomapiirien kulttuurimuutoksesta.

Ja kaiken taustalla on se tosiasia että pääomien taivastaloudeksi irtautunut haahuilu on jo lähtökuopissaan tappiolla koska laillisilla demokraattisilla valtioilla on hallussaan reaalitalouden kaksi keskeistä elementtiä - valtioiden maa-alue ja niiden kansa.

Siksi poliitikot voivat pistää kansojensa ja reaalitalouden reaaliteettien tuella pääomapiirit tuhat nolla.

Näin ollen tilanne jossa pääomapiirit voivat syväluodata päämäärä- ja toimintakulttuurinsa uudelleen reaalitalouden ja etiikan mukaiseksi on hyvä tarjous - josta ei taida kannattaa kieltäytyä.

Pääomia ja pääomapiirejä tarvitaan - mutta niiden suhde lähes kaikkeen on nykyään luokkaa lähes kelvoton.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi