Wednesday, January 30, 2013

Nato-hiekkalaatikko

Kuka saa hiekkalaatikossa leikkiä ja kenen leluilla


Suomi ja Ruotsi saisivat vain harjoitella Islannissa. Puolustusministeri Carl Haglund haluaa asian eduskuntaan.

Suomi neuvottelee Naton kanssa parhaillaan harjoittelun reunaehdoista. Neuvottelut kestävät loppukevääseen, jonka jälkeen ilmavalvonta menee eduskunnan ratkaistavaksi.

Suomi ja Ruotsi ovat linjanneet, että maat lähtevät Islantiin vain yhdessä. Jos toinen maa kieltäytyy, toisenkin maan hävittäjät jäävät kotiin.

On kysyttävä miten poliitikot alentuu tällaisen valtapelin kyykytykseen jota Nato - ikäänkuin se olisi valtio valtioiden yli - harrastaa.

Hommahan on suorastaan naurettavaa ja lapsellista kuka saa hiekkalaatikolla leikkiä ja kenen leluilla. Ja alkaa muistuttaa jotain lapsille suunnattua mainoskampanjaa "kerää kymmenen Nato-kenraalin kuvaa niin saat muovisen Nato-tunnuksen".

On hyvä että Haglund on aktiivisena asiassa - ja toivottavasti pitää linjansa että Suomi ja Ruotsi jäisivät Naton ulkopuolelle.

Ja Yhdysvaltojen ulkopuolelle.


eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Jussi Vaarala
Katederieduskunnasta keskustelevampaan


Katselen brittien parlamentin alahuoneen keskustelua ja se on todella nopeaa ja intensiivistä. Johtuen paljolti siitä että tila on pienehkö ja muodostuu pääasiassa kahdesta vastakkain olevasta auditoriotyyppisestä penkkirivistöstä.

Voisiko Suomen eduskunnasssa soveltaa samaa - ainakin niin että ensinnäkin jokaisella puoluejohtajilla olisi puhujapöntöt puolikaaressa suoraan eduskunnan edessä ja niiden välissä hallituksen penkki josta se nousisi aina vastaamaan. Tällöin keskustelua tulisi kolmesta suunnasta - hallitukselta, puolueiden pueenjohtajilta ja kansaedustajilta.

Tämä varmasti vireyttäisi keskustelua kun se tuotaisiin englantilaiseen tapaan suoraan kansanedustajien keskelle.

Ja voisiko kunnanvaltuustojenkin sama perinteinen katederiperinne rikkoa samaan tapaan.

Asiat katederilta lattiatasolle intensiivisempään ja nopeampaan keskusteluun.

Myöskin olisi harkittava voisiko valtuustojen tuollaiset kokoukset välittää internetin välityksellä myös kuntalaisille.

eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Jussi Vaarala

Tuesday, January 29, 2013

Miksi eri tuomiot samasta kuviosta


Demareiden Urheiluopistosäätiön johdolle kovat sakot vaalirahajutussa. Maksettavaa heille kertyi vaihtelevasti tuloista riippuen 2 200 eurosta aina 17 600 euroon saakka.

Syyttäjän mukaan Urheiluopistosäätiössä on sama kuvio kuin Nuorisosäätiössä

Nuorisosäätiön entinen puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) on tuomittu viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä.

Raha-automaattiyhdistyksen entinen puheenjohtajaja Juha Vihriälä (kesk.) on tuomittu 1,5 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Tuomio liittyy Vihriälän käymään vaalitaulukauppaan etenkin keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön kanssa.

Kysymys kuuluu - miksi toisesta sai ankarat sakot ja toisesta vain ehdollista vankeutta.


eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Jussi Vaarala

Eettis-realismi ja kehitys

Eettis-realismi ja kehitys


Kehittämäni eettis-realistisen ajattelun keskeinen lähtökohta on tämä:

Mitä enemmän asiassa on sekä etiikkaa että realismia molempia niin sitä parempi se on ratkaisuna.

Yhteiskunnan kehittymisen kannalta se merkitsee sitä että yhteiskunta tai valtio joka torjuu etiikkaan ja realismiin kohdistuvan kritiikin - ja vielä pahempi jos sen ottaa henkilökohtaisena kansakuntaan kohdistuvana loukkauksena - on tuominnut itse itsensä kehittymättömyyden noidankehään.

Koska silloin harhailee vain realismin puutteessa kehittymiskuvitelman usvassa.

Todisteena tästä - kansakunnan talouselämän kehityksen kivijalka ovat keksinnöt ja innovaatiot - ja mihin ne perustuvat - tietenkin uuteen parempaan realistiseen käsitykseen asioista. Johon uuteen realistisempaan käsitykseen ihmiset suhtautuvat ilahtuen. Kuten ilahtuen ihmiset suhtautuvat myös aineettomien arvojen uusiin innovaatioihin sosiaalisen elämän ja kulttuurin puolella. Sosiaaliset ja teknologiset innovaatiot ratkaisevat ongelmia ja kulttuurin innovaatiot tuottavat mielihyvää ja rikastavat ihmisten tunne-elämää ja arvomaailmaa.

Mutta silläkin tavoin yhteiskunta ja eritoten politiikka juuttuu kehittymättömyyteen että yhteiskunta joka ei ota realistista eettistä kritiikkiä vastaan toimii niin että jakaa yhteiskunnan tuottaman hyvän epätasaisesti.

Eli epäeettisen tulonjaon vuoksi joillakin menee liian huonosti taaten sen vinokehityksen että syntyy rikollisuutta ja mielenterveyden ongelmia.

Näin eettis-realistinen ajattelu on osoittanut että yhteiskunta joka ei tunnista eikä halua tunnistaa etiikan ja realismin puutteita toiminnassaan toimii vahingollisella ja kehityksen pysäyttävällä tavalla itseään kohtaan - ja tuottaa sitä kautta itse ongelmansa itselleen.

Kuten sanottu - mitä enemmän asiassa on sekä etiikkaa että realismia molempia niin sitä parempi se on ratkaisuna.

Kykeneekö kukaan kiistämään tuota tosiasiaa.

30.1.2013
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Jussi Vaarala

Free libraries - one reason why Finland is so high-developed

Monday, January 28, 2013

Kun demokratia on anarkiaa

Kun demokratia on anarkiaa

Miten voi olla mahdollista että demokratia on anarkiaa. Näin on Rovaniemellä

Siellä kokeiltavien aluelautakuntien idea on lähidemokratia. Kaikkiaan 43 Rovaniemen kylää on nimennyt omat ehdokkaansa edustajista aluelautakuntaan, joita on yhteensä kuusi.

Kukin aluelautakunta vastaa oman alueensa lähipalveluista. Lautakunnat ovat muiden kaupungin lautakuntien tavoin Rovaniemen tilaaja-tuottaja mallissa tilaajia.

Mikä tämän tekee anarkiaksi - se että kun valtakunnanpolitiikan tasolla hallitus tekee kaikkensa tuhotakseen niin demokratian kuin lähipalvelutkin suurten kasvukeskuksen ahneisiin syövereihin niin ihmisetpä vesittävät keskitetyn vallan toilailut lähidemokratian ja lähipalveluidean kautta - toimivat paikallisanarkistisesti valtakunnandemokratian epäkelvossa tilanteessa.

Ja ovat sen lisäksi aluepoliittisia anarkisteja - että kylästämmehän emme luovu.

Odottelen milloin lääkärikuntaa astuu remmiin mukaan ja perustaa kyliin ja lähiöihin lääkäri-siaraanhoitaja terveysasemia. Tilaaja-tuottaja mallilla.

On se suomalainen luonteeltaan sissi - on se.


eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Jussi Vaarala

Eikö kynsimättä voisi toista silittää, songwriter Jussi Vaarala

Vino oikeusvaltiokäsitys

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO tukee tekijänoikeuslain muuttamista koskevaa kansalaisaloitetta.

Aloitteessa vaaditaan lievennyksiä tekijänoikeuksia koskevaan lainsäädäntöön. Yksittäisten ihmisten laittomat lataukset halutaan muuttaa tekijänoikeusrikkomuksiksi, jolloin esimerkiksi kotietsintöjä ja takavarikkoja ei voitaisi tehdä eikä teoista voitaisi vaatia suuria vahingonkorvauksia.

Sen sijaan laajamittainen ja kaupallinen sisältöjen laiton jakaminen olisi edelleen tekijänoikeusrikos.

Nyt on vihreillä nuorilla oikeusvaltiokäsitys vinossa.

Kyse tekijänoikeusrikkomuksessa on varkaudesta - ja silloin poliisi yleensä ottaa varkauteen käytetyt välineet takavarikkoon - ja tekee sitä varten kotietsintöjä.

Vahingonkorvauksia toki voidaan kohtuullistaa sen mukaan miten paljon on varastanut tekijänoikeusrahoja. Mutta muuten ei pitäisi lähteä oikeusvaltion vesittämisen tielle selvässä varkaustapauksessa.


eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Jussi Vaarala

Kunnista taloudellisia sissejä

Kunnissa opeteltava taloudellista sissiajattelua


Turun seudun kunnissa on noussut valmiutta lähteä kunnan varoin pelastamaan STX:n telakoita.
- Jos kunnat lähtevät, niin olisi outoa, mikäli valtio jäisi pois, Liedon kunnanjohtaja Isotalo sanoo.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) on moneen kertaan todennut, ettei valtio halua lähteä omistajaksi telakkayhtiöön, jos sellaista lähdetään perustamaan.
Minusta on parempi että valtio ei lähde alueelliseen yrtitystoimintaan mukaan jos kunnat lähtevät.

Koska se että kunnat ovat vahvoja yritystoimintaan osallistumalla on paljon parempi kuin että ne olisivat vahvoja sen takia että valtio yritystoimintaan osallistuu.

Sillä se jos mikä vahvistaa ja myös taloudellisella tavalla itsenäistää kuntia ja kansakuntaa.

Kunnissa pitäisi tajuta että itsenäisesti toimiva sissi - kuten myös kunta - on suhteellisesti paljon voimakkaampi tekijä kuin että sissi olisi itsenäisen päätöksentekonsa menettänyt tekijä isossa joukossa.

Valtionapuun liika oppiminen on ollut tuhoisaa itsenäiselle ajattelulle ja toiminnalle suomalaisissa kunnissa.


eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Jussi Vaarala

Sunday, January 27, 2013


Sunday evening with piano, piano improvisation Jussi Vaarala

Suomalaisuudessa on sankaruutta

Amerikkalaiset kukkoilee lännensankareillaan. Mutta mitättömiä ovat amerikkalaiset sankarit näihin kahteen tosimieheen jotka sodassa suomalaisista ylsivät uskomattomiin - Simo Häyhän ollessa kaikkien aikojen paras tarkka-ampuja ja jopa pelkällä avotähtäimellä - ja Tuntemattoman Sotilaan Antti Rokan esikuvan Viljam Pylkkään tehtyä uskomattoman suorituksen.

Taitaa olla amerikkalaisissa sankareissa enemmän ilmaa kuin tosimiestä - kun näihin miehiin vertaa.

 Simo ”Simuna” Häyhä (17. joulukuuta 1905 Rautjärvi1. huhtikuuta 2002 Hamina) oli suomalainen sotilas talvisodassa. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen tehokkaimmista tarkka-ampujista. Häyhän kolmen sotakuukauden aikana ampumien puna-armeijan sotilaiden määräksi on esitetty jopa 542 miestä, joskin oikeampi arvio lienee noin 200 sotilasta.[1] Puna-armeijan sotilaat nimesivät Häyhän ”Valkoiseksi Kuolemaksi” (ven. Belaja Smert, Белая смерть)[2].


Tuntemattoman sotilaan kuuluisan kohtauksen, jossa Rokka tappaa noin 50 vihollista, esikuva oli Viljam Pylkkään konepistoolilla tuhoamat 83 vihollissotilasta Pertjärvellä. Asemasotavaihe alkoi JR 8:lle 1. helmikuuta 1942 Pertjärvellä Syvärin yläjuoksulla. Rintamalinja oli siellä yksittäisiä vartioasemia ja niiden välissä koskematonta metsää. Naapurirykmentti oli suomenruotsalaisia sotilaita JR 61. Huhtikuun alussa neuvostoliittolaiset tekivät kovia hyökkäyksiä suomalaisten rintamalinjaa vastaan. Torjuttuaan konekiväärillään omaan asemaansa kohdistuneen hyökkäyksen Pylkäs sai määräyksen joukkueenjohtaja Einari Kokkoselta mennä auttamaan naapurirykmentin sotilaita.
Pylkäs otti mukaansa sotamies Kärkkäisen. Lumisessa maastossa lyhyillä syöksyillä Pylkäs ja Kärkkäinen etenivät JR 61:sen laitimmaiseen kenttävartioon. Tässä kohdassa hyökkäävät neuvostoliittolaiset joutuivat kahlaamaan rinnettä ylös syvässä lumessa. Pylkäs sai JR 61:sen sotilailta käyttöönsä Suomi-konepistoolin, ja Kärkkäinen useita vaihtolippaita. He syöksyivät ulommaiseen vartioasemaan. Sadat neuvostoliittolaiset hyökkäsivät ylös rinnettä jo aivan lähietäisyydellä. Pylkäs ampui konepistoolin ensimmäisen 40 patruunan lippaan tyhjäksi. Hyökkääjät kuitenkin kävivät raivoisasti eteenpäin. Pylkäs ampui konepistoolillaan lippaan toisensa perään. Pylkkään takana olevat sotilaat alkoivat tuoda ryömien lisää konepistoolin lippaita Kärkkäiselle, joka puolestaan antoi niitä Pylkkäälle.
Sitten Pylkäs sai osuman neuvostoliittolaisen luodista, joka raapaisi pitkän haavan hänen päälakeensa, ja verta vuoti runsaasti. Tästä haavasta jäi hänelle arpi loppuelämäksi. Kärkkäinen aikoi lähteä nyt peräytymään, mutta Pylkäs kehotti häntä vain jatkamaan lippaiden täyttämistä. Konepistooliin tuli myös toimintahäiriö, mutta tällöin neuvostoliittolaiset olivat jo vetäytymässä. Konepistoolin piippu oli kuumentunut liikaa ja aiheutti häiriön, mutta se vaihdettiin ja Pylkäs jatkoi ampumista.
Kaikkiaan Viljam Pylkäs ampui Suomi-konepistoolillaan 17 lippaallista, 680 patruunaa. Taistelun aikana hän ampui 83 vihollista, lukumäärä varmistui kun etumaasto päästiin tutkimaan taistelun jälkeen. Pylkkäälle myönnettiin tästä taistelusta neljännen luokan vapaudenristi miekkojen kera 26. toukokuuta 1942.

Saturday, January 26, 2013

https://soundcloud.com/jussivaarala/melodic-demo-of-my-songs
Ristiriitainen suhtautuminen ahneuteen


Ihmiset ilmaisevat yleensä sangen voimakkaan kielteisen kantansa ahneuteen mutta he näkevät sitä jossain tuolla kaukana - eivät lähellä - eivätkä etenkään itsessään.

Ihmiset eivät siis puutu ja ilmaise vastenmielisyyttä ahneutta kohtaan kun sitä näkevät - päinvastoin usein ovat iloisia sen puolesta jos joku saa ahneuteensa tyydytystä oikein viimeisen päälle. Ja on monen ihmisen mielestä suorastaan sankari.

Ja sitä kutsutaan menestykseksi kun joku rahanahneuden voimalla rikastuu - mutta sitä ei kutsuta menestykseksi kun elää taloudellisella maltilla ja huolehtii omalla epäahnehtivalla osallaan siitä että yhteiskunta on tukevalla pohjalla ja vakaa - ahneiden ahnehtia ja menestyä ja paistatella "ehkä minäkin joskus" -ahneiden ihastelussa.

Eli ihmiset tunnustavat epäsuorasti ahneutensa iloitessaan toisen kohtuuttomasta ahneudesta johtuvasta rahan kasaamisesta.

Mutta osataanko ahneutta edes määritellä - ja osaako ihminen sanoa itsestään milloin hän on ahne ja milloin ei.

Käsitteestä ahneus on ruvettava kaiketi keskustelemaan - koska määrittelemättömänä ja lähipiiristä pois heijastettuna se on sosiaalisista yhteyksistään irrallinen myytti eikä käsite.

Mutta kun se tulee määritellyksi käsitteenä niin se saa sosiaalisen merkityksen ja oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden mitat. Koska silloin kysytään keltä ja mistä se on pois että jollakin on rahaa ja mammonaa aivan yli oman tarpeensa.

Näin ahneus myytistä käsitteeksi määriteltynä on varsin merkittävä asia sekä periaatetasolla että sen suhteen miten ihmiset alkavat hahmottamaan sitä miten he ovat ahneita ja miten eivät - ja missä kulkee ahneudeksi määrittelyn raja.

Jossakinhan sen rajan täytyy olla jos sitä käsitteenä käytetään määrittelemään asioita.



eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Jussi Vaarala
https://soundcloud.com/jussivaarala/melodic-demo-of-my-songs-with

Muutoshakuiset asiantuntijat kovemmassa huudossa politiikassa nyt kuin koskaan

Milloin asiantuntijat loikkaavat perussuomalaisiin


Perussuomalainen poliittinen vastakkainasettelu perinteisten puolueiden rinnalle on tullut jäädäkseen - ja kasvaakseen.

Mutta milloin myös asiantuntijuutta itse puolueista alkaa kansalaisten kannatuksen lisäksi siirtyä perussuomalaisiin.

Siinä on muutoshakuisille asiantuntijoille hyvä uran ponnahduslauta ja kannatustuki jos perussuomalaisiin loikanneiden asiantuntijoiden näkemykset ovat perussuomalaisten kannattajien mieleen.

Perussuomalaisiin patoutunut muutos odottaa nyt vain tämän tulpan aukeamista.

Mutta se laukaisisi myös totaalisen sisäisen myllerryksen puoluekentässä josta paitsi ei taitaisi jäädä yksikään puolue.

Toisin sanoen - milloinkaan ei ole muutoshakuinen asiantuntijuus suuremmassa huudossa kuin nyt.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä

Thursday, January 24, 2013

Aforism

Aforism

Things that are not allowed to talk about will be driven on the street.

Jussi Vaarala
developer of ethical-realistic thinking

Aforismista aforismeihin

Aforismista aforismeihin

Totuudenpuhujalla ei ole yösijaa - merkitsee - periaatteet, arvot ja etiikka on ajettu kadulle.

Asiat joista ei voi puhua ajetaan kadulle.

Ilmankos kaduilla mielenosoitukset ovatkin.

Jossa niiden ei pitäisi olla.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Wednesday, January 23, 2013

Sivistystoimessa on kansalaisoikeus- ja läpinäkyvyysvajetta


Opettaja-lehden vastikään tekemässä kyselyssä lähes joka kolmas opettaja sanoo saaneensa työnantajaltaan tai sen edustajalta määräyksen olla puhumatta joistakin sellaisista asioista, jotka eivät kuulu vaitiolovelvollisuuden piiriin.

Suita pyritään sulkemaan erityisesti päiväkodeissa ja pienissä alakouluissa. Ongelmallisin tilanne on kyselyn perusteella päiväkodeissa. Lastentarhanopettajista jopa 53 prosenttia ilmoittaakin, että asioista on kielletty puhumasta, ja 27 prosenttia kokee kieltojen olleen suoranaista painostusta. Luokanopettajista 33 prosenttia on kohdannut vaatimuksia suun kiinni pitämisestä. Alle sadan oppilaan kouluissa 45 prosenttia opettajista sanoo saaneensa kieltoja.

Suomalaisessa sivistystoimessa näkyy olevan sekä perustuslaillista kansalaisoikeusvajetta mutta myös läpinäkyvyysvajetta.

Ja puutetta myöskin - puutetta sen tasoisesta sivistystoimen poliitikkojen ja virkamiesten resurssitasosta ja toimintatavoista joita luulisi Pisa-kärkiluokan maalla olevan.

On aika avata sivistystoimen hallinnollisesta tasosta keskustelu ja toimenpiteet - koska se haittaa pahasti kansakunnan henkistä kehityskykyisyyttä.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Tuesday, January 22, 2013

Amerikkalaiset vihan ja tappamisen kylvyssä

Amerikkalaiset saavat kehdosta hautaan vihan ja tappamisen kylpyä


Yhdysvalloissa on meneillään kansakunnan perusarvoja keikuttava prosessi ampuma-aseiden hankkimis- ja omistamisoikeutta vastaan jatkuvasti esiintyvien ampumistragedioiden vuoksi.

Mutta se ei riitä että ampuma-aseiden omistusoikeutta rajoitetaan. Pitäisi puuttua myös vallitsevaan ilmapiiriin Yhdysvalloissa.

Amerikkalainen yhteiskunta ja ihmisyyskäsitys on sairastunut Hollywood- ja pelipropagandan vuoksi joka syytämällä syytää vihollisuuskuvaa, vihaa ja pelkotiloja ihmisiin - tavalla jota nykyään voisi kutsua pyrkimykseksi tahallaan sairastuttaa ihmisiä viihteen propagandalla.

Kun alunperin kaiketi Hollywoodin propagandatarkoitus oli luoda viholliskuvia muista kansoista sotaisan amerikkalaisuuden ruokkimiseksi niin se pyrkimys on kääntynyt amerikkalaisia itseään vastaan niin että amerikkalaiset itse kokevat että kuka tahansa amerikkalainen voi olla se joka toista amerikkalaista osoittaa aseella ja ampuu. Joka pelko myös yhä tiuhemmin esiintyvissä ampumistragedioissa toteutuukin.

Eikä sellainen kansakunta voi olla muuta kuin henkisesti sairas - josta se ei ala paranemaan sillä että aseet poistetaan vaan sillä että oikeutta tuottaa ja levittää elokuvien ja pelien toimesta viha- ja tappamispropagandaa rajoitetaan ja rajusti.

Puhutaan kielikylvystä kielen oppimiskeinona - amerikkalaiset saavat kulttuurissan lapsesta hamaan hautaan saakka jatkuvaa vihan ja tappamisen kylpyä.

Eikä se riitä - samaa kelvotonta ihmismielen Hollywood-elokuvien ja tappamispelien luomusta levitetään myös ympäri maailmaa rahanteon ja amerikkalaisen sotapropagandan vuoksi.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya. Turkki
 Raha ilman reaalitalouden vastinetta on rahan väärentämistä

"Tohtori Turmiona" tunnettu sveitsiläinen suursijoittaja Marc Faber tunnetaan talouden pahanilmanlintuna ja toisinajattelijana, jonka muista poikkevat näkemykset osuvat silti usein oikeaan.

Sijoitusohjeenaan hän sanoo:

- Rohkaisen hajauttamaan osakkeisiin, yritysten velkakirjoihin, kiinteistöihin ja osana hajautusta omistaisin kultaa, koska se on valuutta, jonka tarjontaa ei voi nostaa rajattomasti. Rahaa voi kuka tahansa painaa, Faber huomauttaa.

Kas kun ei sano että rahaa voi väärentää irrallaan reaalitaloudesta - pitäisi sanoa koska sehän on fakta.

Taivastalouden leikkirahaa voi painaa kuka tahansa kuten Wahlroos - reaalitalouden vastinetta taas ei koska ihmisillä on tarve johonkin tai sitten ei. Eikä sitä voi keinotekoisesti lisätä tai väärentää.

Kuten rahaa voi. Rahan painaminenhan ilman reaalitalouden vastinetta on rahan epärealistista väärentämistä.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Elegie 22.1.2013, pianoimprovisation Jussi Vaarala

Monday, January 21, 2013

Springsteen esiintymään Pyhätunturin Aittakuruun

Bruce Springsteen on tehnyt pääasiassa vain suuria stadionkeikkoja kymmenille tuhansille kuulijoille. Ensi keväänä "Pomo" tekee kuitenkin poikkeuksellisen areenakonserttien sarjan Euroopassa. Turkuhallin lavalle Springsteen nousee tiistaina toukokuun 7. päivä.

Toinenkin keikka on mahdollinen koska Pomolla on luppoaikaa viikko ennen Tukholman konserttia.

Siitäpä sitten järkkäämään Springsteenia esiintymään Pyhätunturin Aittakuruun - keskelle hulppeinta Lapin kevättä..

.... Oi oppi ottakaatte joutsenista, ne lähtee syksyin palaa keväisin, on meidän rannoillamme rauhallista, ja rauhaisa on rinne tunturin....

Olispahan elämys erikoisimmasta päästä aivan kaikille.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Sunday, January 20, 2013

Miten suhtautua Venäjään ja sen rikkauksiin

Miten suhtautua Venäjään ja sen rikkauksiin


Miten suhtautua Venäjään ja sen suunnattomiin rikkauksiin on alati ajankohtainen kysymys jota ei silti ole esitetty eikä niin muodoin asiasta ole laajemmin keskusteltu.

Ja kun tiedossamme on amerikkalaisten joka ainoan maapallon kolkan pitäminen omana kotipihanaan joka nyt vaan sattuu olemaan jonkun muun hallussa niin tämä seikka on ytimiä kun keskustellaan miten suhtautua Venäjän rikkauksiin.

Yhdysvallat ei ole kovin varakas maaperänssä suhteen suhteessa Venäjään ja ainakaan sen maaperän anti ei riitä sen törkeän suureen raaka-aineiden ja energian kulutukseen.

Siksi amerikkalaiset ovat aina kärttäneet Venäjän rikkauksia. Ja siksi haluavat myös kärhämöidä ja myös piirittää Venäjää mm. Naton kautta - jotta saisi tilaisuuden päästä kiinni rikkauksiin. Myös saamalla Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden kautta ne piiritysrenkaaseensa.

Mutta.

Venäjä on pinta-alaltaaan valtava maa ja asukasluvultaankin suuri. Ja se on reagoinut aina aika ärtyneesti länteen koska on yleensä aina yksin ja toisaalta yksinäisyyttä korostaa myös tosiseikka että ainoa mikä on Venäjän selän takana on Jäämeri. Aika kylmä ja kostea selkänojaksi sanoisin.

Ja kun  Venäjä on niin pinta-alaltaan kuin asukasluvultaankin suuri niin se on käytännössä minkään maan mahdoton valloittaa. Jo pelkkä sotilaslogistiikka veisi hyökkääjän voimavaroja järjettömästi pelkkään huoltoon - eikä suurinta osaa Venäjää talviaikaan hallitseva hirmupakkanenkaan ole hyökkääjälle eduksi. Senkin Siperia on jo opettanut useaan kertaan.

Siksi amerikkalaisten ajatus jotenkin vallata Venäjä - ja myös piirittää sitä esimerkiksi Nato-Suomella - päästäkseen sen rikkauksiin on aivan mieletön ja todellisuudesta vieraantuneen sotahullun ja ahneen porukan hourailua.

Jos Venäjän kansa on yksimielinen että Venäjä kuuluu venäläisille niin maatahan ei kykene valtaamaan kukaan - oli Venäjä missä taloudellisessa tai muussa kunnossa tahansa. Ja vaikka maassa vallitsisi poliittinen kaaos niin jos joku ulkovalta hyökkäisi Venäjälle niin poliittinen kaaos muuttuisi hetkessä kansalliseksi yksimielisyydeksi puolustaa maataan. Ja semmoiselle 142 miljoonan asukkaan yksimielisyydelle noin isossa maassa ei kukaan mahda mitään sinne hyökättyään.

Tämän vuoksi kaikki piirityshourailut kannattaa unohtaa ja lakata piirittämästä Venäjää sotilaallisesti koska siitä ei ole tasan mitään hyötyä. Ja siis myös unohtaa Suomen Nato-hourailut.

Sen sijaan viisaampi tie on jatkaa alkanutta Venäjän yhteiskunnan ja talouden kehittämisuraa koska sen kautta kaikki pääsevät osallisiksi Venäjän rikkauksista - mutta rauhanomaisin keinoin. Ja Venäjäkin tuntee olonsa turvallsiemmaksi.

Eikä vallitsevaa Putinin valtaa kannatta ottaa liian länsimaisesti diktatuurina. Pitää näet muistaa että venäläisillä on hirmuinen diktatuurihistoria vuosisatojen ajan karmeimasta päästä - joten siitä ei hetkessä loikata läntiseen demokratiaan - vaan se vaatii siirtymävaiheessa demokratiaankin jonkinlaista autoritaarisuutta. Mutta isoja askelia siihen on jo tehty että Venäjästä tulee aito länsimainen demokratia.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Amerikkalaiset huutaa Suomessa ja Ruotsissa äänekkäimmin

Amerikkalaiset huutaa Ruotsissa ja Suomessa kovimmin vaikka ovat ihan hiljaa


Kun presidentti Niinistö vastasi puolustusministeri Haglundille vaikkei Haglund kysynyt ja kun Carl Bildt Ruotsissa sanoi ettei hän mitään sanonutkaan Suomen ja Ruotsin sotilasasioista niin kyllähän yhtäkkiä syntyneessä nyökyttelyilmapiirissä puhui jotain muuta kuin Ruotsin ja Suomen ääni.

Siinä puhui amerikkalaisten ääni.

Kumma taho nuo amerikkalaiset - ne huutaa Ruotsissa ja Suomessa äänekkäimmin vaikka ovat ihan hiljaa.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Pianoimprovisation to paintings January 2013, pianist artist Jussi Vaarala

Friday, January 18, 2013

Movements, pianoimprovisation 18.1.2013 Jussi Vaarala

Eritasoisia politiikan kiinnostuneisuuden asteita

Eritasoisia politiikan kinnostuksen asteita


Politiikasta - määritelmän mukaan yhteisten asioiden hoitamisesta - kiinnostuneisuudessa on erilaisia asteita.

Ensiksi on tietysti ne jotka tietää että politiikka on olemassa mutta se on heille toissijainen tieto ja asia,

Sitten on ne jotka suhtautuvat ynseästi ja jopa vihamielisesti politiikkaan - heissä voisi olla kyse kahdesta suhtautumisesta - siitä että näkevät politiikan omien etujen kähmintänä jota se paljolti onkin ja siksi sitä inhoavat - ja siitä että politiikkaan vastenmielisesti suhtautuvat haluavat ajaa vain omaa etuaan ja politiikan yhteisten asioiden hoito ei voisi heitä vähemmän kiinnostaa.

Sitten ovat politiikasta kiinnostuneet ja siinä mukana olevat. Siinä ryhmässä on tietysti yleisen älyllisen harrastuneisuuden sävyä etenkin politiikkaa sivusta seuraavilla mutta myös ihan suoraan sitä että ajetaan omia etuja yhteisten etujen joukossa - joko yksin tai jossakin ryhmässä tai puolueessa.

Toisaalta tuossa ryhmässä ovat myös aatteellisesti kiinnostuneet mutta pahus kyllä useammin kuin ei puolueen korkealta kurottava aatteellisuus on helposti vain kaunis ylevä kuorrutus omien etujen kähminnän kätkemiselle aatteeseen. Se on suorastaan puolueohjelmien tavaramerkki.

Mutta poliittinen aatteellisuus voi olla myös aluekohtaista ja kansakuntakohtaista - jossa ajetaan kansakunnan etua - siis itsekäs pyyteellisyys siinäkin takana. Kansakuntaitsekkyys on samalla lailla itsekkyyttä kuin muukin itsekkyys - ja pahimmillaan vaarallista koska se on sotien liipaisin numero yksi.

Sitten poliittinen kiinnostuneisuus voi olla kansakunnan rajat ylittävääkin - usein älyllisen haastavuuden vuoksi mutta jälleen myös niiden aatteiden kahlehtimaa joita puolueilla on.

Yleisesti vallitsee siis tilanne että aate olisi se joka vangitsee arvoja ja periaatteita aatteen piilotettuun oman edun ajamisen tarkoitukseen.

Tästä onkin sitten johdettavissa käsittääkseni korkein poliittisen kiinnostuksen aste - eli se jossa lähdetään ja pysytään lähtökohtina arvoissa ja periaatteissa, realismissa, etiikassa ja estetiikassa - uskontoa en tähän lue koska se on eräs etiikan ilmenemismuoto.

Ja hämmästyttävintä on että vain tämä korkeimmin kehittynyt poliittisen kiinnostuneisuuden taso on se taso jossa omat edut eivät ohjaa poliittista ajettelua vaan omat edutkin alistetaan arvoille ja periaatteille - tietenkin niin että arvot, periaatteet, etiikka, realismi ja estetiikka on kunnolla perusteltavissa.

Kyse ei siis ole uhrautumisesta niinkuin joku altaa heti kurkku suorana huutamaan vaan siitä että ymmärretään oma elämä ja omat edut osana itseä laajempaa arvojen, periaatteiden, etiikan, realismin ja estetiikan kokonaisuutta. Se ei siis ole uhrautumista vaan kypsää mukanaoloa jonka tajua itseä laajemmasta näkökulmasta mukanaoloksi.

Tästä seuraa se kummallinen johtopäätös että jos aikuisen oikeasti aikuisen oikeana toimintana pidetään sitä poliittista ajattelua joka lähtee aidosti arvoista, periaatteeista, etiikasta realismista ja estetiikasta niin silloin valtaosa ihmisistä oli kuinka korkealla paikalla yhteiskunnassa ja maailmassa tahansa ei ole kehittynyt tuohon yhteisten asioiden hoitamisen aikuisuuteen. He ovat vain oman edun  etsimiseen vihkiytyneitä kaiken muun sen alle alistaen.

Eli suurin osa poliittisessa aktivisuudessa toimivista ei ole aikuiseen kypsyyteen kasvaneita - sikäli kun aikuisen kypsyyden asteena pidetään sitä että on vastuullinen yhteisistä asioista alistamatta niitä omien etujen ajamiselle.

Joten eipä siis kumma että poliittinen taisto on sitä miten omat edut menevät läpi - ei sitä miten arvot, periaatteet, etiikka, realismi ja estetiikka toteutuvat.

Ja eipä siis kumma ole sekään että yleinen vallitseva käsitys ihmiskunnassa on että se on kunniakasta työltä jota ohjaa koko ajan pääosin vain oman edun niin kyltymätön nyhtäminen kuin nyhtää voi.

Minusta se ei ole - minusta se on kunniatonta. Siksi tuolle asetelmalle asenne ja etiikkailmapiirissä täytyisi tehdä jotain oikaisuja - kun sille nyt on annettu käteen peili katsoa itseään miten aikuisen oikean epäkypsää ikuinen ahnehtiminen oikeastaan onkaan.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Oluen vaahto ja median perusvirhe

Tunnettua on että olut vaahtoaa kun sen kaataa lasiin - että se vaahto laskee ajan kanssa - ja että vaikka vaahto syntyy oluesta niin vaahdosta ei voi päätellä minkälaista on olut - ja että kukaan ei tilaa vaahtoa vaan olutta - ja että ilman olutta ei ole vaahtoa mutta ilman vaahtoa on olutta - ja vielä että kukaan ei oleta että olut on sama kuin vaahto.

Valitettavasti media aivan liian usein ei pääse vaahtoa pitemmälle itse olueeseen.

Ja media luulee että kun se itse haluaa tilata vaahtoa - lue: kuohua -  eikä olutta niin myös ihmiset ajattelisivat samoin.

Eivät ajattele.

Kukaan järkevä ihminen ja harva päätöksentekijä perustaa päätöksensä kuohuihin ja kohuihin.

He tietävät että kuohuavan vaahdon alla on ana olutta.

En tiedä onko olemassa mutta olisi syytä olla vapautuneen keskustelun maailmassa kohun hallinnan koulutusta. Sitä tarvitaan selvästikin päättäjille.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Thursday, January 17, 2013

Niinistön koko maan puolustamisteoria vuotaa koko maan pituudelta kuin seula

Niinistön koko maan puolustamisteoria vuotaa koko maan pituudelta kuin seula

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on linjannut Suomen turvallisuuspolitiikkaa ja kertasi turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon linjauksia riittävästä sotilasreservistä, jonka voi tuottaa vain yleinen asevelvollisuus.
- Suomen puolustusratkaisu lähtee siitä, että koko maata puolustetaan. Aina, sanoi Ninistö.

Mutta turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla on kohtalonyhteys aluepolitiikan ja erityisesti alueellisen talouspolitiikan kanssa.

Siellä missä on elinvoimaa myös taloudellisesti on myös nuorta väkeä puolustamaan kotikontujaan tarpeen tullen.

Esimerkiksi Kemijärven seutu siihen aikaan kun itse koulua kävin eli 1961 - 73 oli aivan tykkänään lapsiperheitä ja vilkkaita oppilaitoksia täynnä - ja hyvinkin maanpuolustuskelpoinen..

Nyt sieltä on viety tehdas eikä jäljellä ole kuin rajua vauhtia vanheneva väestö josta ei ole kohta mitään virkaa maanpuolustukseen.

Kemijärven ja Sallan kohdalla on maanpuolustuksessa alueellisesta talouspolitiikasta johtuva hyökkääjän läpimarssittava aukko.

Kysymys kuuluu - mistä siirretään nuorta väkeä sitä seutua puolustamaan tarpeen tullen.

Ei mistään - Niinistön teoria koko maan puolustamisesta kokoomuksen surkean aluetalouspolitiikan vuoksi vuotaa koko maan matkalta kuin seula.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki
Työnantajapuolen eläkeidylli


Tässäpä työnantajapuolen eläkeiän nostamisidylliä kerrakseen:

Pinchus
Karlinsky - ikä 84 vuotta - 66 vuotta Chernigov tulvaporttien valvojana Venäjän keisarikunnassa.

Kuva otettu 1909 Kuvaajana tsaarin ympäri Venäjää kierrellyt kuvaaja
S. M. Prokudin-Gorsky.



Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki



Pinkhus Karlinsky, 84 Years old, 66 years in service. Supervisor of the Chernigov flood gates.

1909
Pinkhus Karlinskii stands along the Mariinskii Canal system. The canal system, known today as the Volga-Baltic Waterway (2), was constructed to link the extensive river system of the Volga (1) and its tributaries to provide access from the interior of European Russia to the Baltic Sea (3).

Wednesday, January 16, 2013

Anti-culture nihilism - only persons that deserve culture nowadays are those who actively do it.

Ballerina in backstage 40x40 cm


Valtakaksikko Sarkastinen ja Fantastinen


Filosofi Wittgenstein jakoi Kantin ajatuksen, jonka mukaan "kieleni rajat ovat maailman rajat". Tämä näkemys tiivistyy Wittgensteinin kuuluisassa lausahduksessa, jonka mukaan "siitä mistä ei voi puhua täytyy vaieta".

Onkohan meillä Suomessa wittgensteinilainen presidentti jolle vallan ja vastuun viitta pysyy yhtä huonosti selässä kun vesi hanen selässä.

Ja jonka motto Wittgensteinia mukaillen on - siitä mistä ei voi puhua hoitaa presidentti - jolle kielen ja puheenaiheiden rajaaminen on suoraa kansalaiskeskustelun sensurointia - tyyliin - kieleni rajat on maailman rajat joihin kansalaiset talutan.

Niin liukasta on Niinistön sarkasmisävyinen karkailu ajankohtaisista keskusteluista - joka viittaa jo ihmisten mielipiteenvaihdon ja heidän tärkeinä kokemiensa aiheiden halveksuntaan.

Meillä taitaakin Suomessa olla vallassa presidentti-pääministeri voimakaksikko - Sarkastinen ja Fantastinen.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Ruotsin keskeisin intressi puolustusyhteistyössä Suomen kanssa

Ruotsin keskeisin intressi puolustusyhteistyössä Suomen kanssa


Ruotsin ja Suomen välille on kehkeytynyt keskustelu yhteisestä toimista puolustuksen järjestämisestä kaiketi niin että Ruotsi vastaisi pääosin ilma- ja meripuolustuksesta ja Suomella olisi maavoimien vastuu. Lisäksi Suomen puolustusministeri on heittänyt ilmaan asian vaativan valtiosopimuksen ja niin että Nato jäisi asian ulkopuolelle kokonaan.

Tämän kaltainen tilanne olisi Suomelle etu koska kaikista pahin skenaario on että Yhdysvallat tulee uhittelemaan ja piirittämään Venäjää Naton kautta Suomeen.

Naton tuleminen Suomeen loisi Suomen ehkä Venäjän valtioista kaikkein strategisimman sijainnin ja pitkän rajan takia Venäjälle niin suuren painajaisen että se haijastuisi heti koko Skandinavian ylle yleisenä epäluulona ja pelkoisuutena ja johtaisi epäilemättä myös siihen että Venäjä alkaisi avaamisen ja madaltamisen sijaan sulkea ja korottaa Suomen ja Venäjän rajan välistä funktiota. Joka olisi Suomelle tärkeän taloudellisen suonen sulkemista.

Tilanne tulisi myös Yhdysvalloille epäedullisen kalliiksi koska liikkeellelähtevä kilpavarustelu tällä kolkalle toisi tänne huomattavan kustannuserän Yhdysvaltojen budjetista vieden sen resursseja mm Aasian toimistaan.

Mutta miksi Ruotsi pohjimmiltaan haluaa puoolustusyhteistyötä Suomen kanssa.

Ruotsi tajuaa että sille on eduksi että sen rajanaapuri itään on Suomi eikä Venäjä joten mahdollisuuskin Venäjän Suomen valtaamisesta halutaan ehkäistä.

Toisaalta Ruotsi ymmärtää että Suomi on pieni kansa laajalla alueella joka kokemuksen mukaan kyllä osaa järjestää alueelleen hyökkääjälle melkoisen helvetin mutta silti miesmäärä täydelläkin asevelvollisuudella on Suomelle pienehkö ja se tarvitsee siihen apua. Ja luonnollisin apu on ilman muuta toimintasäteeltään sangen lähellä olevat Ruotsin ilmavoimat. Sekä mahdollisen kriisin edettyä Suomelle epätoivoiseksi Ruotsin on kyettävä lähettämään maavoimia Suomeen jonka se varmasti mieluusti tekeekin välttääkseen sotaisan Venäjän rajanaapuruuden jos Venäjä edes koskaan enää sotaiseksi täällä ryhtyy.

Ruotsille olisi siis valtava turvallisuuspoliittinen romahdus jos Venäjä olisi sen rajanaapuri jossa tapauksessa Ruotsin suhteellinen puolustuskyky alueella heikkenisi Suomen ollessa pois pelistä - etenkin kun Ruotsi on ajanut puolustusvoimansa lähes alas. Toisaalta se että Nato olisi Suomessa olisi Ruotsille myös paha asia koska se loisi heti pelottavan asian Venäjälle ja nostaisi sen sotaisuuden astetta varusteluineen koko Skandinavialle pelottavalla tavalla.

Näin ollen ei voida puhua Suomen ja Ruotsin yhteisestä alueesta mitä puolustaa vaan yhteisistä intresseistä - siitä että Venäjä pysyy Naton Suomen ja Ruotsin ulkopuolella pysymisen myötä rauhallisena ja että Ruotsille ei tule Venäjä välittömäksi rajanaapuriksi.

Venäjälle taas Suomenlahden ja Pohjanlahden takana olevat ilmavoimien tukikohdat ovat vaikea asia koska ne on merivoimien ohjuskattauksella hyvin puolustettavissa ja ovat Venäjästä aika kaukana ja silti Suomen koko laajalle alueelle nopeasti ja tehokkasti laajalla lentoväylästöllä saatavilla. Siis strategisesti sangen tehokas funktio alueen olosuhteissa.

Tältä pohjalta katsoen Suomen ja Ruotsin puolustusyhteisyö Naton ulkopuolelle sulkien olisi Venäjälle liian kova pala alkaa hyökkäilemään kun se ei Afganistaninkaan kaltaisissa heikoissa valtioissa sotien pärjännyt niin miten sitten Suomen ja Ruotsin hightech valtioiden kanssa sotiessa - tietäen minkälainen peräänantamaton pässi suomalainen sotilas on sen alueelle hyökättäessä. Venäjän siis ei kuuna päivänä kannata yrittää ajatellakaan vallata Suomea kun Ruotsi olisi ilmavoimineen ja merivoimineen tukena Suomen jalkaväelle.

Ja toisaalta Suomen ja Ruotsin puolustussopimus Naton ulkopuolelle jättäen olisi Venäjän turvallisuudentunnetta lisäävää.

Siksi puolustusyhteistyö olisi mielestäni aloitettava Ruotsin ja Suomen välillä.

Eikä Venäjä haluaa käsittääkseni sotaistua - se haluaa asiantuntija-apua ja yhteistyötä yhteiskuntansa kehittämiseksi.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Tuesday, January 15, 2013

Sormet lähimultaan ja pää maailman kulttuureihin

Sormet lähimultaan ja pää maailman kulttuureihin



Lähiajattelu materialistisena perusajatteluna ja ihmisten peruselämänä on ilman muuta toivottava ja hyvä asia.

Mutta kun materialismiin liittyy usein myös konkretismi eli että se mikä näkyy on olemassa mutta myös taloudellinen voiton pyyteisyys - niin hyvin helposti on kuviteltavissa että lähitoiminta materialistisena ja taloudellisena toimintana saattaa kapeutua helposti konkreettiseksi henkisesti kapeaksi nurkkakuntaiseksi lähiprotektionismiksi - jossa ei pahemmin hengen korkeutta ja laajuutta ajattelussa ja käsityksissä näy ja ei omia nurkkia enempää maailmasta tiedetä.

Mutta siihen on lääke. Kun lähiajattelun myötä materialistinen globaalinen logistiikka tulevaisuudessa vähenee niin sen tilalle tulee ihmisten ja kulttuuriarvojen ja osaamisen sekä tiedon globaalisen logistiikan lisääntyminen - ihmiset matkustavat enemmän ja asuvatkin elämänsä aikana useammassakin maassa.

Joka tietysti panee haasteen yhteiskunnille niiden ihmisten suhteen joille ei ole kielitaitoa ja joille kielen oppiminen on vaikeaa. Siihen väistämätön ratkaisu on se että tulkkipalvelut ovat joka hetki ainakin kännykän päässä ihmisille vieraissa maissa. Sen että ihminen ei ole kielitaitoinen ei saa olla este sille että hän pääsee ja pystyy tutustumaan muihin kulttuureihin.Tässä asiassa kansainvälisen yhteisön pitää ottaa erityinen projekti kulttuurivaihdon takaamiseksi myös kielitaidottomille.

Tulevaisuudessa siis eletään materialismin ja energiankulutuksen sekä perussosiaalisuuden tasolla lähitoimintana - mutta samalla aineettomien arvojen ja henkisen tietoisuuden tasolla kasvaa kaiken aikaa internetin ja matkustelun myötä ihmisten tietoisuus omasta materialistisesta lähitodellisuudesta laajemmasta henkisestä ulottuvuudesta ja kulttuuritietoisuudesta.

Ja samalla kun lähitoiminta tuo ihmisen elävällä ja terveellä tavalla lähemmäksi luontoa ihan konkreettisestikin sormet mullassa tasolla niin aineettomien arvojen tasolla samalla laajenee ja rikastuu tietoisuus ihmiskunnasta ja sen eri kansojen olosuhteista ja historiasta.

Eli työnnä sormesi lähimultaan ja ajatuksesi maailman ja sen kansojen kulttuureihin voisi olla yleiskuva miten ihmiset tulevat elämään.

Mutta epäilen että kaupunkikulttuuritkin tulevat purkautumaan ennennäkemättömällä tavalla maaseudun suuntaan. Maaseutu ei ole tuolla jossain vaan se on tässä lähellä tavalla tai toisella luonnon läsnäolona. Tämä on trendi erikokoisissa mittakaavoissa sen mukaan missä ihminen asuu.

Mutta samalla tässä kaikessa yhteentörmäyksistä eri kulttuuripiirien välillä ei tule säikähtää vaan oikeastaan ilolla tervehtiä koska eri kulttuuripiirien kohtaaminen törmäämälläkin on merkki uusien näkökulmien avautumisesta puolin ja toisin.


15.1.2013
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki
With this not at all expensive instrument and mic I can do now hours of playing and singing my own songs - of course with mixer and speakers. Sitting so that microfone is standing between my legs. Excellent.

Tavaraglobalisaatiosta osaamisglobalisaatioon

Tavaraglobalisaatiosta osaamisglobalisaatioon

Iso ongelma maailmassa on se että aivan liian paljon materialistisia hyödykketä tuodaan aivan liian kaukaa.

Miksi pitäisi - tuohon ympäristöä ja energiaa tuhlaavaan materialistiseen tavaraglobalisaatioon on todella yllättävän helppo ratkaisu - niin nenän edessä ollut ettei sitä ole havainnut.

Nimittäin ei pidä tuoda ja viedä tavaroita vaan osaamista. Eli jos vaikkapa Suomessa osataan tehdä jotain laitetta hyvin ja jossain toisessa maassa ei niin ei viedäkään laitteita kyseiseen maahan vaan niiden valmistamisen osaamista. Eli sen tuotantolaitoksen osaamisen taso joka on toisessa maassa riittämätön kohotetaan osaamisen viennillä sille tasolle että he itse voivat omassa maassaan tuottaa ne laitteet lähitoimintana jotka tarvitsevat.

Ja sama koskee julkisen palvelun osaamista - eli myydään vaikkapa sairaanhoitajakoulutuksen osaaminen sellaiseen maahan jossa koulutus ei ole kunnossa,

Tästä seuraa se jota olen jo kauan ajanutkin että ne on ihmiset ja kulttuuri joka liikkuu maasta toiseen eikä tavarat. Ja tämän uuden ajatuksen myötä myös osaaminen.

Näin siirrytään tavaraglobalisaatiosta osaamis- ja kulttuuriglobalsiaatioon.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Ajatukseni näkyvät nuorilla arkkitehtiopiskeljoilla

Kirjoitin reilu vuosi sitten näin:

Laaja maailmanlaajuista talousverkostoa selvittänyt tutkimus paljastaa, että globaali talous on suurelta osin vain muutaman yritysryppään hallussa joilla 147 superyrityksellä oli hallussaan 40 prosenttia koko kansainvälisen kaupan ja yritysverkoston omistuksesta.

Superyritykset muodostivat tutkijoiden verkostoanalyysissä keskenään verkottuneen joukon, joka omisti suurelta osin toisensa.

Se on selvää siis että maailmantalouden taivaalla on noiden yritysten yhteenkietoutuman muodostama synkkä pilvirypäs joka on katsonut oikeudekseen harrastaa niin auringon valon pimitystä kuin sen sairaan ahnetta säätelyä valaisemaan ja lämmittämään tavallisten kuolevaisten elämää.

Ja pahaksi asian tekee se että näillä toimijoilla on eettinen arvomaailma luokkaa Björn Wahlroos ja että realiteettien ymmärtämisen tasonsa on täysin sekä ahneuden suuntaama että rajaama ja näivettämä. Se vehkeily mitä Euroopan kriisissä on nähty on synkkä osoitus tuon tahon synkästä sairaudesta.

Mutta miten vastustaa tuota tahoa:

1. vie heti omaisuutesi ja talletuksesi siitä pankista jolla on etäinenkin kytkentä tuohon tahoon - astu sisään itsenäiseen lähipankkiin ja ala sen kanssa kimppaan

2. vältä taivastaloutta eli luovu osakkeiden omistamisesta ja hankkimisesta - tuhoa sillä sairas käsitys markkinoista että se on yhtä kuin saako rahaa sijoittajilta vai ei

3. keskity reaalitalouteen eli siihen että on ihmisten elämästä lähtevää kysyntää ja siihen vastaavaa tarjontaa ja että raha on vain ja ainoastaan tuon vaihdannan väline eikä mitään muuta

4. suosi lähitaloutta ja lähitoimintaa kaikin tavoin - osta paitasi ja sukkasi naapurin ompelemana äläkä tuontitavarana, vaadi lähiruokaa kauppaan, huolehdi siitä että perunapussissa lukee paikallisen tuottajan nimi, osta suomalaista sianlihaa, paikallisisa kananmunia

5. hanki energiasi ja ruokasi mahdollisimman tarkoin omalta tontiltasi jos sinulla sellainen on - lämmitä omilla puilla, maalämmöllä, hanki tuulivoimala sähkötarpeeseesi - kuulemma 8 m korkea ja 4 metriä lavoiltaan oleva tuulimylly tuottaa jo omakotitalon sähkön

6. vältä ja pyri irti kaikesta jolla on pitkät logistiikkaketjut - älä harrasta tuontitavaroiden ostoa sillä niiden ostossa asuu itse piru

7. tuhoa valtioiden vaihtotalous- ja siihen liittyvä globaali lainanottopakko sillä että kasvatat koko ajan osuuttasi lähitaloudesta ja lähitoiminnasta ja harrasta siinäkin mahdollisimman paljon rahan käyttöä välttävää palveluiden ja tavaroiden vaihdantataloutta.

Me voimme viedä globaalilta toimijoilta vallan kun pistämme niiltä vallan ja rahan hanat kiinni.

Sulje oma osuutesi globaalin vallan hanoihin - ja avaa oma lähihanasi.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

Tuoreessa uutisessa kilpailusta arkkitehtiopiskelijoille:

Kuten useissa muissakin kilpailutöissä, myös voittaja Mikki Ristolan suunnitelmassa korostuu ekologisuus.
- Katoilla voisi tuottaa yhteisölle lähiviljeltyä ruokaa sekä osallistua korttelin energiantuotantoon. Uskon, että hidas elämäntapa ja lähiympäristön kunnioittaminen voisivat luoda uudenlaista yhteisöllisyyttä, perustelee Ristola.

Kilpailun toiseksi sijoittunut Joakim Breitenstein on Mikki Ristolan kurssikaveri. Hänen suunnitelmassaan kerrostalojen välissä kasvaa pieniä peltolänttejä.
- Tontilla on tehty varauksia esimerkiksi pienviljelylle ja hyödykerakennuksille, jossa voi pitää kotieläimiä. Toisaalta tämän maaläntin voi yhtä hyvin käyttää pysäköimiseen, huomauttaa Breitenstein.
Energian säästämiseksi rakennuksen lämpimät tilat on minimoitu. Lisäksi rakennus huomioi tuuli- ja aurinkoenergian ohella myös vedenkeruun.
- Koko rakenne perustuu yhteen isoon kattopintaan, joka kerää ja prosessoi veden ja lumen. Sitä voidaan käyttää ainakin viemäröinnissä ja jopa juomavetenä, jos se saadaan tarpeeksi puhtaaksi, Joakim Breitenstein kuvailee.

Sunday, January 13, 2013

Onko Venäjältä kadonnut politiikantaju

YK:n mukaan Syyriasta on sitten sodan alkamisen tammikuussa 2011 paennut jo yli 600 000 ihmistä. Pakolaisten määrä on kasvanut viime aikoina samalla, kun Syyrian sisällissota on muuttunut yhä julmemmaksi. YK arvioi pakolaisten määrän nousevan 1,1 miljoonaan kesäkuuhun mennessä, mikäli sota jatkuu.

Mutta Venäjä sen kun kuvittelee että tuosta tilanteesta saadaan tilanne rauhanomaiseksi rinnakkaiseloksi osapuolten välillä niin että Assad jää valtaan.

Onko Venäjältä kadonnut politiikantaju.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Kuvataideteknologiaa pilvi pimeänä

Kuvataideteknologiaa pilvi pimeänä


Miksi kuvataiteilijat ovat lämminhenkisempiä kuin muusikot.

Olen havainnut että muusikot ovat paljon kilpailevampia, vähemmän kannustavia ja kylmempiä toisiaan kohtaan kuin kuvataiteilijat.

Onkohan kyse siitä että kuvataiteen tekeminen on niin omissa oloissaan ja sisäisessä maailmassa tehtyä ja koettua ja vasta myöhemmin jos lainkaan suuremmalle yleisölle esilletulevaa että sen on pakostakin oltava tekijälleen jotenkin sisältövetoisempaa kuin narsistiseen esillepanoon tähtäävää.

Musiikissa tyypillisimmin esitetään toisaalta toisten tekemiä sävellyksiä - kuvataiteessa aina omia teoksia.

Ja toisaalta musiikissa ollaan välittömässä kontaktissa yleisöön jolloin saattaa käydä niin että saatu palaute ruokkii muusikon narsismia niin että se ohittaa sisällön tärkeyden - kun kuvataiteessa sisällön tärkeyden ohittaminen yleisimmin puuttuu.

Ja sanotaanhan usein "minäkin haluan oppia maalaamaan noin" ja toisaalta musiikista "minäkin haluan olla kuuluisa" tai "haluatko iskelmätähdeksi" joka kertoo miten paljon enemmän kuvataide on sisältövetoisempaa kuin narsismivetoisempaa.

Tuosta musiikin narsistisesta esilläolon tarpeesta silloin kun se nousee nöyrän musiikin sisältöön suhtautumisen ohi saattaa seurata se että musiikissa esitetyn laatu ei ole oikein suhteessa julkisuuden älämölöön. Ja valitettavasti on pakko sanoa että tulkinnallinen osaaminen ja intohimo sanotaan vaikkapa sitten Tamara Lundin on aika lailla heikentynyt nykyisin.

Ja näkyyhän tämä julkisuusnarsismi ja artistinarsismi klassisen musiikinkin puolella siten että aivan liian usein törmää pianismiin jossa se että soitetaan joku pianokappale mahdollisimman nopeasti kun sadan metrin juoksu ohittaa syvällisen ja mieleenjäävän tulkinnan. Että sitä parempi pianisti mitä vikkeläsormisempi.

Tässä suhteessa moni hyvinkin tulkinnallisesti tasokas muusikko saattaa jäädä esillepyrkymusiikkimaailman ulkopuolelle.

Onkohan tässä osittan kyse myös siitä että ajatellaan soittamisen tekniikan olevan ikäänkuin musiikin teknologiaa - samaan tapaan kuin todellisuuden kopioinnin ajatellaan olevan kuvataiteen teknologiaa. Että hyvin tehty todellisuuden kopiointi on nähdyn todellisuuden hyvin tehtyä kuvataideteknologiaa.

Valitettavasti noin kuvataiteesta ajattelevia ihmisiä on pilvin pimein - kuvataiteen sisällön suhteen aika lailla pilvi pimeänä.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Etiikan ja realismin tajuamisen kyvyn katoaminen on ihmiskunnan keskeisin ongelma nykyään

Etiikan ja realismin tajuamisen kyvyn katoaminen on ihmiskunnan keskeisin ongelma nykyään


Onkohan niin että ns. monimutkaistuvaan maailmaan on seuraavia perussyitä:

1. Joudutaan tekemään aina vaan monimutkaisempia lakijärjestelmiä sitä eritasoisen kriminaalia ja eettisesti vajaakehittynyttä vähemmistöä varten jolle ei ole tavallisten ihmisten enemmistön mukaisesti syntynyt korvien väliin käsitystä miten ei saa tehdä - periaatteella että ei tavalliset kansalaiset lakeja tarvitse koska lait, moraali ja etiikka on heidän korvien välissään.

2. Ihmiset ovat menettäneet elävän terveen kontaktin niin etiikkaan kuin realismiinkin josta syystä heidän on tavattoman vaikea havaita sellaisia asioita jotka ovat sekä eettisesti että realistisesti terveellä pohjalla - tähän ajatukseen on ollut pakko päätyä havaittuani kuinka jatkuvasti pelkän eettis-realistisen ajatusmallin pohjalta löydän yksinkertaisia hyviä ratkaisuja joita usein muut ei näe.

3. Jos yksinkertaisimman kaavan mukaan matka pisteestä a pisteeseen b on suora viiva - myöskin eettis-realistisella kaavalla usein katsoen - niin tuopa matka väännetään niin tuhannen mutkalle ja sykkyrälle ja haaroitetaan monia kertoja - miksi - siksi että niin monen tarvitsee hakea joku ansaintakeino elämälleen jos ei muuten niin väkisin asioita monimutkaisiksi mutkiksi vääntäen.

Joka panee ajattelemaan erästä perusasiaa - onko pääoman vallan taloudellinen malli ihmiskunnan toiminnalle millään lailla järkevä - koska ihmisten joutuessa hakemaan keinotekoisesti ansioita se vääntää myös selkeät hyvät eettis-realistiset ratkaisut tuhannen mutkalle. Joka panee erittäin voimakkaasti puoltamaan sitä näkökulmaa että polkaistaan liikkeelle kansalaispalkan malli - koska se ainakin oikaisee keinotekoisia ansaintakeinoja yhteiskunnasta.

Tuosta kaikesta seuraa mm. se että ihmiskunnan on melkein mahdoton löytää esimerkiksi ilmastonmuutoksen ratkaisuja kun oman edun välistävetäjiä on joka asiassa niin että - kuten sanoin - se paitsi peittää asioiden etiikan ja realismin niin myös on aiheuttanut sen että ihmiset eivät usen osoittamallakaan näe mikä on asioiden etiikka ja realismi ja eettis-realismi. Kun se ei ole heidän oman etunsa mukaista - vaikka se olisi yhteisen edun mukaista - jota kautta se olisi myös heidän oman etunsa mukaista.
'
Jos olisi se reippaan kokoinen kansalaispalkka vapauttamaan tekemällä tehdyt työt maailmasta ja yhteiskunnasta.

Jolloin se merkitsisi sijoitetun pääoman vallan luisumista terveellä tavalla kansalaispalkan myötä tavallisten ihmisten kuluttamisen terveeksi taloudelliseksi vallaksi.

13.1.2013

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Suomen ja Ruotsin valtiosopimus puolustuksesta edellyttää kansakuntien tasaveroisuutta


Suomen ja Ruotsin valtiosopimus puolustuksesta edellyttää kansakuntien tasaveroisuutta



Puolustusministeri Carl Haglund (r.) suhtautuu myönteisesti ruotsalaisministereiden ehdotukseen yhteisestä puolustuskalustosta. Haglundin mukaan yhteiset aseet edellyttäisivät kuitenkin Suomen ja Ruotsin välistä valtiosopimusta puolustuksen järjestämisestä.


Mutta puolustusministeri sulkisi yhteistyön ulkopuolelle Pohjolan Nato-maat.


Näkökulma on mielenkiintoinen ja kannatettava mutta siinä on kaksi merkittävää kysymystä.

Toinen on se miten Venäjä suhtautuu asiaan. Luulen että sangen myönteisesti koska Ruotsilla sen enempää kuin Suomellakaan ei ole minkäänlaista tarvetta minkäänlaiseen sotilaalliseen uhitteluun Venäjän kanssa saati sitten piirittämiseen amerikkalaisen intohimon tapaan.

Toinen todella iso kysymys on miten ruotsalaiset ylipäätään suhtautuvat suomalaisiin ja päinvastoin.

Jos ruotsalaiset eivät pääse herraskaisesta rengittelysuhtautumisesta suomalaisiin ja suomalaiset iäti kalvavasta epäluulostaan ja alemmuudentunnostaan ruotsalaisia kohtaan niin yhteisen puolustuksen valtiosopimuksella on jo alkumetreillä rakoilua olemassa.

Tasaveroisesti kannettu valtiosopimustasoinen puolustussopimus edellyttää kansakuntien tasaveroisuutta ja siihen on vielä matkaa - jos siihen on edes puolin ja toisin tahtoa ja keskinäistä kaikenpuolista kunnioituksen halua.

Suomella on huonoja kokemuksia ruotsalaisista historiansa varrelta ja se on paljolti ruotsalaisten kädessä saako huonot kokemukset jatkoa edelleenkin.

Henkilökohtaisesti pidän niin suomenruotsalaisia kuin ruotsalaisiakin arvossa joten mitään skismoja en ole provosoimassa.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Mountain scene 40x40


Saturday, January 12, 2013

Ihmisen mädännäisyyden huippuja

Ihmisyyden mädännäisyyden huippuja

Otin asiakseni pohtia mitkä ovat mielestäni ihmisyyden mädännäisyyden huippuja - en sen takia että alkaisin noita ihmisiä jahtamaan tai kehottaisin siihen koulu-, työpaikka- ja yhteisökiusaamisen tapaan vaan avartaakseni ajatuksia noiden asioiden sisällöistä jotta yhteiskunta niitä paremmin ymmärtäisi ilmiöinä ja myös puuttuisi tehokkaammin - sekä myös siksi että ne jotka noihin mädännäisyyksiin sortuvat tajuaisivat tekojensa karmeuden.

Ensimmäinen on huumekauppiaat ja siihen tavalla tai toisella osallistuvat jotka taloudellisen edun vuoksi hiljaa ja hitaasti myrkyttävät ihmisen fyysisesti ja vähitellen myös henkisesti ja tekevät ihmisestä käytännössä ihmisraunion. Jossa usein myös takana on se että sen uhriksi joutuneet ovat huutavan rakkauden tarpeisia riippuvuuteen asti ja tulevat koukutetuksi senkin kautta fyysisen riippuvuuden lisäksi huumeiden raunioittavaan vaikutukseen.Joten huumekauppaa voi pitää aiheesta eräänlaisena joukkotuhontana.

Toinen on pedofiilipapit. Ihmiset ja myös lapset hakevat uskonnosta rakkautta rakkaudettomaksi kokemassaan maailmassaan ja sitten ne joiden pitäisi olla uskonnon rakkauden sanoman keskeisimpiä julistajia eli pappeja murskaavat oikeinpa kirkko- ja uskontoinstituution suojissa ja oikeinpa palkan kanssa noiden uskonnosta turvaa, rauhaa ja rakkautta hakevien ja saavien lasten ja nuorten sielun, mielen, toivon ja uskon. Tuossa tapauksessa on kyllä kirkkoon ja uskontoon perustuvan kulttuurin mädännäisyys viety melkein maksimiinsa noiden pedofiilipappien osalta. Vaikka uskonnot ja kirkot ovat edelleenkin tärkeitä rakkauden lähettiläitä kaikesta huolimatta.

Kolmas ihmisyyden mädännäisyyden huippu on ne pääomapiirit, yrittäjät, toimitusjohtajat ja muut yksityissektorin toimijat jotka juuri päästyään moittimasta julkista sektoria tuhlaamisesta seuraavassa hetkessä omilla kieroilla konsteillaan poraavat yhteiskunnan verojen kassan kylkeen ison reiän josta auttavat yhteiskuntaa oikein reippaasti tuhlaamaan verovarojaan noiden yksityissektorin toimijoiden omaksi taloudelliseksi hyödyksi. Ja taas seuraavassa hetkessä he ovat moittimassa yhteiskuntaa verovarojen tuhlaamisesta ja pitävät oikeinpa veroja ihmisiltä varastamisena. Voiko nilviäisempää kaksinaamaisuutta olla kuin tuo - etenkin kun tiedossa on miten paljon enemmän yhteiskunta saa rahasta arvoja aikaan kuin yksityinen sektori.

Neljäs ihmisyyden mädännäisyyden huippu on koulu-, työpaikka- ja yhteisökiusaajat, sen myötäosallistujat ja sellaisen tapahtuvan tietäessään siihen mitenkään puuttumattomat. Jos huumeet murskaa ja raunioittaa ihmisen fyysisyyden niin kiusaaminen tekee sen henkisesti - ja jättää luultavasti jokaisessa tapauksessa uhrinsa mieleen jälkiä jotka eivät sieltä koskaan poistu eivätkä voi olla tavalla tai toisella vaikuttamatta ihmisen nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Siksi kiusaamista todetuissa tapauksissa pitäisi pitää henkisenä murhana ja langettaa siitä ehdottomia vankeusrangaistuksia jotta pelote asian suhteen yhteiskunnassa olisi kyllin tehokas. Ei ihmisille kiusaamisen luontoisissa tapauksissa saa antaa "kerrankin minulla on valtaa" mahdollisuutta toisen henkiseen murhaamiseen johtavaan pahuuteen - vain sen takia että yhteiskunta ei ymmärrä eikä ymmärtäessäänkään piittaa tuosta henkisestä murhasta kunnon tuntuvilla peloterangaistuksilla.

Asioiden ja ilmiöiden laaja dynaaminen eettinen ja myös henkinen realismipohjainen ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää että ilmiöihin voidaan tehokkaasti puuttua.

Samalla se kirkastaa ja terävöittää arvoja siitä mitkä tässä maailmassa ja ihmisen elämässä ovat tärkeitä ja vaalittavia asioita.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

In Your Life, songwriter singer Jussi Vaarala

Followers of my blog in last month in different countries

Yhdysvallat USA
253
Saksa Germany
150
Suomi Finland
94
Ranska France
16
Israel
15
Britannia Great Britain
11
Turkki Turkey
6
Puola Poland
2
Venäjä Russia
1
Ukraina Ukraine
1

Friday, January 11, 2013

Miten amerikkalaiset varastavat muiden kansojen kuten Suomenkin historian.

He tekevät median ja erityisesti elokuvien kautta omasta historiastaan meidän historiaamme.

Siten varastaen meidän historiamme.

Ja se on amerikkalaisen kulttuuri-invaasion ydin.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Sote-uudistuksen ainoa oikea lähtökohta

Sote-uudistuksen ainoa oikea lähtökohta


Sote-uudistusta ammutaan nyt joka suunnasta - myös sen työryhmän sisällä.

Sote-uudistus voi mielestäni onnistua järkevästi ainoastaan tältä periaatepohjalta - ja niin ettei kunnan koko sotketa järjestämisvastuukysymykseen ollenkaan - kun siihen ei taloudellisista syistä tällä mallilla ole edes mitään tarvetta:

Jokaiseen kylään ja lähiöön lähitoimintaperiaatteella toimiva lääkäri-sairaanhoitaja terveysasema luokkaa kaksi työhuonetta plus odotushuone.

Näin:

- saadaan palvelu lähelle
- lääkäri ja sairaanhoitaja taatusti oppivat tuntemaan asiakkaansa
- ihmiset voivat vanhoina asua kotonaan paljon pitempään kuin muutoin
- saadaan kiinteät kustannukset minimoitua joita kutsannuksia voidaan viedä potilaisen kuljetuskustannuksiin
- tietokoneyhteyksillä saadaan paljon hoidettua sitä mikä tapahtuu isojen tevryeskeskuksien sisällä

Tuossa on niin painavia perusteita että niiden huomioon ottaminen ei ole ollenkaan viisasta - sanoisinko eettis-realistista.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya. Turkki
Muuta pääkaupunkiseudulle - muutu itsetietoiseksi elitistiseksi typerykseksi

Itä- ja Pohjois-Suomesta voi tulla koko maan talouden veturi, katsoo alueen kehittämismahdollisuuksia pohtinut työryhmä loppuraportissaan.
Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän mukaan Itä- ja Pohjois-Suomen vahvat kasvumahdollisuudet syntyvät alueen ainutlaatuisista luonnonvaroista, maailmanluokan osaamisesta sekä strategisesta sijainnista.

Juuri noin - etenkin strateginen sijainti koko itärajan mitalla on erittäin huomattava tekijä.

Mutta mihin tuo ehkä liiankin suureellinen asia kaatuu.

Mihinkäs muuhun kuin Suomen kaikkien aikojen pahimpaan aluepoliittiseen ongelmaan - pääkaupunkiseutukeskeisyyteen - ja siitä seuraavaan sen sisällä tapahtuvaan ja muuallekin elitistisiään aivopierujaan Helsingin Sanomien ja YLE:n kautta levittävään typertelyyn.

Missään ei sanonta joukossa tyhmyys tiivistyy pidä niin paikkaansa kuin korkeakoulutetuimmalla ja väkirikkaimmalla pääkaupunkiseudulla.

Motto voisi olla - muuta pääkaupunkiseudulle - muutu itsetietoiseksi elitistiseksi typerykseksi.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Wednesday, January 09, 2013

Pian koululaisen reppu painaa ipadin sekä muutaman kynän ja vihkon verran

Maailma muuttuu ja painosta tulee usein jo valmiiksi vanhentuneita oppikirjoja.

Mutta ei näytä löytäneen kaksi tietoa vielä yhteiskunnan tietoisuutta - sitä että oppikirjat ovat metsien ja energian tuhlausta kun koko oppikirjasysteemin ja tietojen vanhentumisongelman voi korvata yhdellä asialla.

Ja se on ipadin kaltaiset ratkaisut.

Ei paina koululaisen reppu tulevaisuudessa paljoa - ipadin ja muutaman kynän ja vihkon verran.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

The Flying Guests from Heaven, songwriter, singer, pianist, live perform...

The Flying Guests from Heaven
songwriter Jussi Vaarala


1.
I woke up in the morning from a deep dream
I was there in heaven that was clean
of dirty things I have seen
it was the best one heaven I have been.

2.
Sun was getting up on the horizon
my face was lit like a child of sun
and clouds were gold and light
like angels from the heaven in the sky.


They are blue and white
they are gold and light
they are flying from the heaven.

And in the cloudy days
they are staying there
the flying guests from heaven.

Askel vaikean eettisen kysymysken ääreen

Askel vaikean eettisen kysymyksen ääreen


Järjestäytynyt rikollisuus tuo yhä uusia huumeita käyttäjille Pohjoismaissa. EU:n huumeviraston EMCDDA:n tutkija Laurent Laniel arvioi Yle Uutisille, että siirtyminen amfetamiinia voimakkaamman synteettisen metamfetamiinin käyttöön on odotettavissa myös Ruotsissa ja Suomessa.

Laniel sanoo, että juuri poltettavan metamfetamiinin mahdollinen maihinnousu on huolestuttavaa, sillä se tuhoaa käyttäjänsä terveyden piikitettäviä, hengitettäviä tai nieltäviä huumeita nopeammin.

Se asetelma että huumerikollisuus tuottaa ja myy riippuvuutta aiheuttavia huumeita ihmisille joka tuhoaa heidän terveytensä ja näköjään uusissa huumeissa entistä nopeammin asettaa eettisenkin ihmisen vaikean eettisen kysymyksen ääreen.

Pitäisikö noin tahallisesta taloudelliseen hyötyyn tähtäävästä ihmisen terveyden ja elämän tuhoavasta toiminnasta alkaa antamaan kuolemantuomioita.

Sitäkin suuremmalla syyllä kun kyse ei ole murhaan verrattavasta yksittäisestä ihmiseen kohdistuvasta tuhoteosta vaan suuriin joukkoihin kohdistuvasta "huumejoukkotuhonnasta" niin kysymys on sitäkin ajankohtaisempi ja harkinnanarvoisempi.

Miksi ne saisivat elää jotka oikein suunnitelmallisessa bisnesmielessä tuhoavat toisten terveyttä ja elämää kuten näyttää raskaissa huumeissa olevan kysymys.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Tuesday, January 08, 2013

Suomalaisten EU-parlamentaarikkojen laatua suhteessa määrään kohotettava

Suomalaisten EU-parlamentaarikkojen laatua suhteessa määrään kohotettava

Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa toivoo puolueen kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen asettuvan ehdolle Euroopan parlamentin vaaleissa. Väyrystä tarvitaan ehdolle, kirjoitetaan lehden pääkirjoituksessa.

Lehti perustelee kantaansa sillä, että Väyrysellä on osaamista ja kannatusta yli puoluerajojen.

Sikäli voisi toivoa että Väyrynen asettuisi ehdolle koska hän on enemmän innovatiivinen ja itsenäinen kuin ettei olisi.

Mutta onko Paavo Väyrynenkään tässä suhteessa riittävän innovoiva ja riittävän itsenäinen ajattelija.

Nimittäin kun soisi että Euroopan parlamenttiin olisi lähetettävissä joukko todellisia suomalaisia laaja-alaisia ja syvällisiä poliittisia ja yhteiskunnallisia innovoivia.

Sillä kun Suomi keikkuu kärjessä vähän vertailussa kuin vertalussa niin voisi olla kärjessä sen suhteen mikä on europarlaamentaarikkojen laadun suhde heidän määräänsä.

Eli olisi mitä tärkeintä että puolueet ottavat ihan eri luokan seulan hakiessaan ehdokkaita europarlamettivaaleihin kuin mitä tekevät valmistautuessaan eduskuntavaaleihin.

Senkin takia että EU-parlamentin jos minkä toivoisi olevan eurooppalaisten yhteiskunnallisten innovoijien joukko.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Sunday, January 06, 2013

Heikot yritysjohtajatko Suomen ongelmien perussyy

Onko kokoomus puolue joka ei osaa yhteiskuntaoppia eikä bisnesmaailmaa


Hämmästyttäviä mietteitä tulee mieleen kun selailee kokoomusministereiden touhuiluja.

Tietenkin ensimmäiseksi tulee mieleen Suomen joutuminen kahden kamreerin loukkuun - Kataisen ja Niinistön. Joka ala ei ole ytimeltään oikein kumpaakaan - ei yhteiskuntaoppia eikä bisnesmaailmaakaan. Kamreeri on aina kamreeri ja pysyköön lestissään - ja kauheita olemme nähneet kun eivät ole pysyneet.

Mutta ei tässä kaikki. Kykypuolueen nuorten toivojen joukosta nostettiin ministeriksi Henna Virkkunen joka näytti millainen on lopputulos kun ajatuksena on että kun on nainen ja nuori ja kaunis niin saa paljon anteeksi.

Mutta ministerin tasolla kuntauudistuksen karttaharjoitusta ei todellakaan voi antaa anteeksi - koska se on niin karmea lapsus että on pakko todeta.

Ei kuntaministerin posti ole teinityttöanteeksianelulla varustetun työharjoittelijan paikka. Kyllä se on aikuisen ja näkemystä ja kokemusta omaavan miehen tai naisen paikka.

Edeltäjänsä kuntaministerinä ollut kansanedustaja Vapaavuori ei hänkään ollut tehtäviensä tasalla ollessaan kovin pahasti juuttunut mieleltään Helsingin kapunginhallituksen puheenjohtajuuteen. Ja ei sekään ole oikein vakuuttavaa että nyt elinkeinoministerinä on sitten niin kokovaltakunnallista että....

Hirmuiset ajatukset sen sijaan nousee Jyri Häkämiehen uudesta roolista Elinkeinoelämän keskusliiton lohdossa. Käykä niin että kun tuhosi vauhdilla suomalaisen hyvinvoinnin kivijalkaa eli hyviä yrityksiä niitä myymällä ulkolaisille niin nyt menee ja tuhoaa muutakin yritysmaailmaa EK:n johdon pestissä.

Mikään strateginen tai edes taktinen välkky kun Häkämies ei ole osoittautunut olevan. Ja kun näin on niin pitää kysyä:

Onko Suomen yritysmaailmassa kansakunnan historian heikoin yritysjohtojoukko kun pitää värvätä hätäavuksi ministeri jolla ei ole mitään kunnon näyttöjä alan osaamisesta eikä alan johtamisesta.

Toisin sanoen - meneekö meillä asiat niin että pitää ruveta katsomaan minkätason yrityksiä, yrittäjiä ja yritysjohtajia meillä on kun alamäki sen kun kiihtyy vaan.

Oijoi - tulee nahjuskokoomuslaisia ja -yritysjohtajia katsellessa Kekkosta ikävä. Kekkonen oli sentään mies oikein kahdella isolla ämmällä - maineella ja menestyksellä.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Saturday, January 05, 2013

Scherzo 5.1.2013, pianoimprovisation Jussi Vaarala

Kokoomuksen epäisänmaallinen arvoasetelma

Kokoomuksen epäisänmaallinen arvoasetelma


Psykoideologinen kysymys kokoomukselle:

Pelkääkö kokoomus Suomen itsenäisyyttä ja taloudellista itsemääräämisoikeutta kun se niin hanakasti luovuttaa kansallista taloudellisesti tuottavaa omaisuutta ja erityisesti sitä kautta Suomen itsenäistä taloudellista päätäntävaltaa ulkomaisten tahojen haltuun.

Kokoomus uhraa kansakunnan itsenäisyyden sen eteen ettei pidä siitä että valtiolla ja kunnilla on tuottoisaa yritystoimintaa.

Aika epäisänmaallinen arvoasetelma sanoisin.

Se että Suomi on EU:ssa on pieni kysymys tuohon asiaan verraten.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Friday, January 04, 2013

Katteeton myytti "yhteiskunnan pohjaton kassa"

Katteeton myytti "yhteiskunnan pohjaton kassa"

Jatkuvasti viljellään - viimeksi Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Kokkilan toimesta - käsitystä ja myyttiä "yhteiskunnan pohjaton kassa".

Myytiksi se tulee kun otetaan vastapooliksi myytin viljelijöiden yritysmaailman ja etenkin pääomapiirien pohjaton ahneus.

Jossa ei ole mitään kohtuutta - eikä edes realistisia perusteita kuten yhteiskunnan rahantarpeelle on.

Vai miten miten voi pitää mitenkään perusteltuna ja kohtuullisena että jollakin yksityishenkilöllä on kymmenien ja jopa satojen miljoonien tai peräti miljardin tulot ja omaisuus.

Mihin hän nuo rahat tarvitsee - miten yksityisellä ihmisellä voi olla noin älytön varallisuus jolla hän ei tee oikeastaan mitään muuta kun aiheuttaa laillisten demokratioiden ja yhteiskuntien toimintahäiriöitä massiivisilla rahoillaan tekemillään finanssivehkeilyillään niitä vastaan.

Kun päinvastoin jopa miljardien käytölle yhteiskunnissa on täysin osoitettavissa olevat perusteet - niille rahoille ON käyttöä - yksityishenkilöiden satojen miljoonien tuloille ja omaisuudelle ei ole..

Näin ollen "yhetiskunnan pohjaton kassa" on täysin myytti verrattuna käsitykseen "pääomapiirien pohjaton ja realistisesti perusteeton ahneus".


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Thursday, January 03, 2013

Vanhat konkarit kaatamaan hallitus

Suomi on nyt kahden kamreerin - Katainen, Niinistö - katastrofi-kokoomuksen tilassa.

Ensimmäinen tuhertelu oli ja on kansakunnan kannalta se että myydään hyvinvoivia valtionyhtiöitä ja muuta kansakunnan omaisuutta - miksi - siksi että Suomi päätyy sitä reittiä aivan varmasti ja pysyvästi kansainvälisen pääoman syliin.

Joka onkin kokoomuksen politiikan päätarkoitus ja ideologia.

Kas kun tuottavan omaisuuden myyminen on sama kuin heikentää taloudellista itsenäisyyttään ja riippumattomuuttaan ja päätyä riippuvuuteen kansainvälisestä lainanannosta.

Joka on yksityisen ihmisen näkökulmasta sama kuin luopuisi työpaikasta ja palkasta jotta voisi ottaa enemmän lainaa pankista elämisenkustannuksiin. Ja tällaista touhuaa katastrofi-kokoomus.

Toinen tuhertelu en se että Katainen-Niinistö akseli perässähihtäjineen arvelee taloudellista kasvua tulevan kuluja leikkaamalla - joka todella kertoo missä tilikirjan sivujen väliin suljetussa maailmassa herrat kamreerit elävät. Todellisen toimitusjohtaja-ajattelun painajaiset.

Demareiden Eero Heinäluoma lausui jo pikkasen pulttaantuneena että ei palkka-ale auta vaan pitää tulla kasvua ja työllisyyttä.

Odottaisi nyt lopultakin hölmöläishallituksesta demareiden ja vasemmistoliiton nousevan jaloilleen ja synnyttävän perussuomalaisten ja keskustan kanssa tilanteen että hallitus kaatuu ja synnytetään ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Kokoomus on saanut nyt vuosia näyttää mihin se pystyy - ja yhä enemmän tukka pystyssä kansa katsoo tuota touhua.

Nyt Heinäluoma ja keskustan vanhat konkarit. Nostakaa vanhojen konkareiden rintama kaatamaan tämä kansantalouden puuhastelu-katastrofi-hallitusten kierre.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki
Julkaistiin Uusimaa-lehdessä - aika rohkea lehti sanoisin :)

Ajelehtivan laivan ajelehtiva kapteeni



Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ensimmäinen uudenvuoden puhe: Suomi-laivan kapteeni ei tiedä mihin laiva on menossa tai edes millä merellä se on - mutta tietää miten yksi sun toinen tekee koko ajan väärin.



Miten voi tietää, että kaikki tekee väärin jos ei tiedä mikä on oikein.



Miten ajelehtivan laivan kapteeni voi sanoa, että yksi sun toinen tekee väärin vaikka laiva vain ajelehtii - siis sen kapteenin oma laiva - jossa on sama ajaako laiva ykkösvaihteella eteenpäin tai pakilla taaksepäin kun se kerran muutenkin ajelehtii. Ja käyttääkö vaihteita ja moottoria ollenkaan - niillähän ajelehtiminen on vain nopeampaa.



Ja miten niin kukaan ei muka tiedä minne ollaan ylipäätään menossa.



Kyllä tietää - ja kyllä ohjaa - esimerkiksi Björn Wahlroos ja muut pääomapiirit - ja sitä ohjaamista peittämään on nyt Suomessa istutettu saivartelu-presidentti.



Onkohan Suomessa koskaan ollut näin huonoa presidenttiä?



Tulisi nyt pian uudet presidentinvaalit niin adjutantit voivat taluttaa istuvan presidentin ulos kun hän ei tiedä missä on, miten sinne tuli ja miten sieltä pääsee pois.



Kummelin taksikuski-sketsi maalaa mitä oivallisimman muotokuvan istuvasta presidentistämme [ http://www.youtube.com/watch?v=UoiDZQOPmBA ]http://www.youtube.com/watch?v=UoiDZQOPmBA



Taksikuski joka ei kuule eikä näe eikä siksi tiedä minne on päätynyt vihaisen asiakkaan hypätessä harhailevasta taksista ulos - taksikuskin kysyessä lopuksi - hei, miten täältä pääsee pois.



Toinenkin synonyymi istuvalle presidentille on - uutinen, jonka mukaan matkustajat opastivat Helsingissä bussinkuljettajaa, että missä hänen ajamansa bussin reitti kulkee.



Jussi Vaarala

Joitain tekstieni julkaisuja niissä lehdissä viime kuukauden aikana jotka näkyvät mielipidepalstojen osalta myös internetissä

http://www.e-pages.dk/uusilahti/4/6

http://www.e-pages.dk/uusilahti/10/6

http://www.tamperelainen.fi/blogit/lukijalta/210858-kataisen-kuuliaisuus-suomen-etua-vastaan

http://www.forssanlehti.fi/mielipide/lukijan_aani/?newstitle=Miksi+julkisten+palvelujen+yksityist%E4minen+kompuroi%3F

http://www.forssanlehti.fi/mielipide/lukijan_aani/?newstitle=Urheilu+k%F6yhdytt%E4%E4+ihmist%E4

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/421688/Loputon+raksytys

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/venajalla-riittaisi-markkinoita-1.1297938

Wednesday, January 02, 2013

Keskitetystä luonnollisten alueiden Eurooppaan

Keskitetystä EU:sta luonnollisten alueiden Eurooppaan


EU natisee liitoksissaan - Englannissa paineet EU:sta eroamiseen kasvaa ja Suomessakin ääni asiasta sen kun yltyy.

Mutta voisikohan alkaa Euroopassa ajattelemaan enemmän maantieteellisten asioiden ja geotalouspoliittisten asioiden pohjalta asioita kuin EU:n tapaisten kaikenkattavien kattojärjestöjen pohjalta.

Voisiko olla niin että EU ja Eurooppa muuttuisikin siihen suuntaan että se olisi luontaisten maantieteelisten ja geotalouspoliittisten alueiden EU ja Eurooppa.

Pohjoismaiden Eurooppa-alue, Välimeren maiden Eurooppa-alue, Brittein saarten Eurooppa-alue, läntisen Keski-Euroopan Eurooppa-alue, Itäisen Euroopan alue ja Euroopan läheisten yhteistyökumppanien kuten Venäjän ja Turkin yhteistyösektori..

Tämä Euroopan yksiköistäminen alueiksi terävöittäisi kunkin alueen omaa luonnollista strategiaa huomattavan paljon - ja samalla valtaa EU:sta voisi siirtää noiden alueiden yhteistyöhallinnolle.

Tämä olisi parempi linja kuin nykyinen EU joka moninaisuudessaan ja ihanteellisuudessaan on haihtumassa maan ja taivaan välillä pilvinä ilmaan - ja kauas pilvet karkaavat.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Tuesday, January 01, 2013

Lähitoiminta on monen asian lämminhenkinen vastavallankumous

Lähitoiminta on monen asian lämminhenkinen vastavallankumous

Se on tavaraglobalisaation ja logistiikkateknologian vallankumous sikäli että jos ihmiset luopuvat autostaan he pakottavat palvelut tulemaan lähelleen kun eivät itse mene palveluiden luokse. Jos ihminen ei mene kauppiaan luokse niin aivan varmasti kauppias tulee ihmisen luokse. Ei kauppias ole ihmisen elinehto - mutta ihminen on kauppiaan elinehto.

Mutta logistiikkateknologian vallankumouksen lähitoiminnassa mahdollistaa osittain myös internetin mukanaantuoma tiedonvälittämisen ja -saamisen vallankumous - tiedon saa kaukaa lähelle internetin kautta tarvitsematta itse liikkua.

Lähitoiminta voisi olla myös rahatalouden vallankumous - sillä lähitoiminnassa on helppo luoda palvelu palvelusta tai palvelu tavarasta -asiakassuhteita ilman mitään rahankäyttöä muuten kuin palveluiden keskinäisen hinnottelun välineenä. Jossa internet voi toimia palvelu palvelusta tai tavara tavarasta hinnoitteluapuna valuuttamuuntimen tapaan.

Joka taas vie rahan valtaa elämästä ja palauttaa sen vaihdannan välineeksi mutta vain palvelu palvelusta ja palvelu tavarasta hinnoitteluun asti - ei maksuvälineeksi asti.

Lähitoiminta on siis monin tavoin hyvä vastavallankumous sille globalisoitumiselle joka "vie tuhkatkin uunista".

Sen lisäksi lähitoiminta on sosiaalisesti kasvot omaavaa ja lämmintä - kun taas talouden tavaraglobalisaatio on kasvottoman kylmää.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki
Ajelehtivan laivan ajelehtiva kapteeni


Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ensimmäinen uudenvuoden puhe:

Suomi-laivan kapteeni ei tiedä mihin laiva on menossa tai edes millä merellä se on - mutta tietää miten yksi sun toinen tekee koko ajan väärin.

Miten voi tietää että kaikki tekee väärin jos ei tiedä mikä on oikein.

Miten ajelehtivan laivan kapteeni voi sanoa että yksi sun toinen tekee väärin vaikka laiva vain ajelehtii - siis sen kapteenin oma laiva - jossa on sama ajaako laiva ykkösvaihteella eteenpäin tai pakilla taaksepäin kun se kerran muutenkin ajelehtii. Ja käyttääkö vaihteita ja moottoria ollenkaan - niillähän ajelehtiminen on vain nopeampaa.

Ja miten niin kukaan ei muka tiedä minne ollaan ylipäätään menossa.

Kyllä tietää - ja kyllä ohjaa - esimerkiksi Björn Wahlroos ja muut pääomapiirit - ja sitä ohjaamista peittämään on nyt Suomessa istutettu saivartelu-presidentti.

Onkohan Suomessa koskaan ollut näin huonoa presidenttiä.

Tulisi nyt pian uudet presidentinvaalit niin adjutantit voivat taluttaa istuvan presidentin ulos kun hän ei tiedä missä on, miten sinne tuli ja miten sieltä pääsee pois.

Kummelin taksikuski-sketsi maalaa mitä oivallisimman muotokuvan istuvasta presidentistämme http://www.youtube.com/watch?v=UoiDZQOPmBA

Taksikuski joka ei kuule eikä näe eikä siksi tiedä minne on päätynyt vihaisen asiakkaan hypätessä harhailevasta taksista ulos - taksikuskin kysyessä lopuksi - hei, miten täältä pääsee pois.

Toinenkin synonyymi istuvalle presidentille on - uutinen jonka mukaan matkustajat opastivat Helsingissä bussinkuljettajaa että missä hänen ajamansa bussin reitti kulkee.


Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Alanya, Turkki

Four improvisations with two keyboards 1.1.2013, pianist Jussi Vaarala